Power Cupin järjestäjät palkittiin Kauhavan urheilujuhlassa

Power Cupin johtohahmo Juha Kärnä palkittiin kunnon kuntalaisena.
Power Cupin johtohahmo Juha Kärnä palkittiin kunnon kuntalaisena.
Power Cupin johtohahmo Juha Kärnä palkittiin kunnon kuntalaisena.
Power Cupin johtohahmo Juha Kärnä palkittiin kunnon kuntalaisena.
Kunnon kuntalaisena palkittiin neljän ehdokkaan joukosta Juha Kärnä.

KAUHAVAN urheilujuhla pidettiin työväentalolla perjantaina 16. joulukuuta.

Vuoden seurana palkittiin yhteisesti neljä kauhavalaista urheiluseuraa, Alahärmän Kisa, Kauhavan Wisa, Kortesjärven Järvi-Veikot ja Ylihärmät Junkkarit. Ne vastasivat ansiokkaasti lentopallotapahtuma Power Cupin järjestelyistä menneenä kesänä.

Mainiosti onnistuneen, neljäpäiväisen tapahtuman järjestelyt aloitettiin jo vuonna 2018, mutta pandemia siirsi sitä vuodella. Turnaukseen osallistui yli 700 joukkuetta F-junioreista A-junnuihin asti — yli 10 000 lasta ja nuorta. Vapaaehtoistyöntekijöitä oli 630.

Tapahtuman järjestelyt saivat suurta kiitosta niin Suomen lentopalloliitolta, joukkueilta kuin yleisöltäkin.

Kunnon kuntalaisena palkittiin neljän ehdokkaan joukosta Juha Kärnä. Hän toimi Power Cupin paikallispäällikkönä ja antoi kasvot positiiviselle ja energiselle tapahtumalle.

KJV:n Jouni Mattila palkitsi urheilujuhlassa erikseen Power Cupin kortesjärveläisiä järjestäjiä: Anne Annalan, Sami Suomelan ja Jaakko Niemistön sekä Tero Harjun, joka ei päässyt paikalle.

Lisäksi Kortesjärveltä muistettiin ainakin suunnistaja Sampo Sankeloa. Hän edusti kesällä Suomea nuorten MM-kisoissa Portugalissa ja nuorten Eurooppa-cupissa.

Juttua muokattu 27.12.2022: Juha Kärnä ei toiminut Power cupin järjestelytoimikunnan puheenjohtajana, kuten jutussa aiemmin luki, vaan tapahtuman paikallispäällikkönä. Hän oli mukana tapahtuman suunnittelussa ja toteutuksessa projektin alusta loppuun asti. Järjestelytoimikunnan puheenjohtaja oli Jari Välikangas.

beenhere

Kaikki palkitut

Vuoden seuratoimijat:
Kauhavan Kanuunat: Antti Järvinen. Kauhavan Wisan suunnistusjaosto: Essi Peltoluhta. Härmän seudun ampujat: Ilpo Hatanpää. Ylihärmän reserviläiset: Jani Lindroos. Autoliitto Härmä: Juhani Alasaari. Kortesjärven Järvi-Veikot: Anneli Ylikoski. Härmän Siskot: Tiia Huhtala.
Eri lajeissa palkitut:
Jonna Pukkila, ammunta. Ilmakivääri 10m, parikilpailu, SM-kilpailu, sarja Y SM-2.
Niko Antila, ammunta. Ilmakivääri 10m, parikilpailu, SM-kilpailu, sarja Y SM-2. 50m kivääri, asentokilpailu, SM-kilpailu, sarja M16, SM-1. Ilmakivääri 10m, PM-kilpailut, nuoret, Kouvola 2022, maajoukkue-edustus.
Susanna Saksa, ammunta: Ilmakivääri 10m, PM, maajoukkue-edustus, PM-3. Olympiapistooli 25m, SM, naiset, SM-2. Pistooli 50m, SM, naiset, SM-3. Pistooli 25m, SM, naiset, SM-3. Vakiopistooli 25m, SM, naiset, SM-3. Ilmapistooli 10m, SM, naiset, SM-3.
Miisa Kamppinen, lentopallo. B-tytöt, SM-3.
Enni Övermark, lentopallo. B-tytöt, SM-3.
Elli Seppänen, lentopallo. B-tytöt, SM-3. Yleisurheilu. Valinta nuorten maajoukkueeseen kiekonheitossa.
Matias Passinen, lentopallo. Lännen aluejoukkue, C-pojat, SM-1. Maajoukkuevalinta.
Kevin Kuikka, lentopallo. Lännen aluejoukkue, C-pojat, SM-1.
Niilo Peräsalo, lentopallo. Lännen aluejoukkue, C-pojat, SM-1. Maajoukkuevalinta.
Ilmari Liinamaa, lentopallo. Lännen aluejoukkue, C-pojat, SM-1.
Konsta Lehtola, lentopallo. Lännen aluejoukkue, C-pojat, SM-1.
Jere Kalliokoski, moottoriurheilu. Rallicross SM Supercar-luokka, SM-1. Jäärata SM Supercar-luokka, SM-1. SMA-Team Liigajoukkue SM-1.
Juho Siekkinen, moottoriurheilu. Rata-SM BMW Xtreame Race -luokka, SM-1.
Petri Jussila, moottoriurheilu. Rallisprint SM-kilpailu, SM-3.
Jesper Rantanen, moottoriurheilu. Crosskart 125 cc SM-sarja SM-1, 13v.
Petri Kumpula, moottoriurheilu. JM SMA-Team liigajoukkue SM-1.
Janne Alasaari, moottoriurheilu. JM SMA-Team liigajoukkue SM-1.
Leevi Lassila, moottoriurheilu. Ralli SM5-luokka, SM-2.
Viivi Lehtinen, painonnosto. N23 76kg, SM-2.
Vilma Korkiatupa, painonnosto. N20 59 kg, SM-3.
Nea Kunnari, painonnosto. N23 71 kg, SM-3.
Sampo Sankelo, suunnistus. Nuorten maajoukkuevalinta. Nuorten MM-kisat Portugalissa, sprinttimatkan MM-77 ja sprinttiviestin MM-17. Maajoukkue-edustus Junior European Cupissa, sprinttimatka 33., sprinttiviesti 14.
Tommi Kumpula, tractor pulling. Super Sport 3 600 kg, SM-1.
Iida Sainio, voimistelu. Valinta team gymin maajoukkueeseen EM-kisoihin.
Tuomo Tarvainen, yleisurheilu. M yleinen, olympiapainonheitto, SM-1. WMA MM-kilpailut, M45, moukari MM-2, heitto-5-ottelu MM-3, painonheitto MM-4.
Ronja Koivisto, yleisurheilu. N22, keihäs, SM-3. N22, 7-ottelu, SM-5. N, keihäänheiton talvimestaruuskisat, SM-4. N22, kuula, SM-9. Kalevan Kisat, N, keihäs SM-20.

Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.