Lukijan toivejuttu: Naisjohtaja joutui 70-luvulla kuulemaan monenlaisia kommentteja

Evijärveläislähtöinen Pirkko Melender hakeutui lukion sijaan kauppaopistoon ja teki pitkän uran eri kuntien verotoimistojen johdossa aikana, jolloin tyttöjä kauppakouluissa ja naisia esimiestehtävissä oli vähän. Kuva Melenderiltä itseltään.
Näin itsenäisyyspäivän tienoilla on sopiva hetki muistella, kuinka maailma on muuttunut sotavuosien jälkeen.

KUN Evijärven keskikoulusta 60 vuotta sitten valmistuneet kokoontuivat yhteen Seinäjoella muutama kuukausi sitten sitten, nousi tuosta luokkakokouksesta esiin monenlaisia elämäntarinoita.

Yksi tarinoista on Pirkko Melenderin. Hän haki lukion sijaan kauppaopistoon ja päätyi tekemään 35 vuoden uran eri kuntien verotoimistojen johdossa — aikana, jolloin tyttöjä kauppakouluissa ja naisia esimiestehtävissä oli vähän. Näin itsenäisyyspäivän tienoilla on sopiva hetki muistella, kuinka maailma on muuttunut sotavuosien jälkeen.

MELENDER kuuluu suuriin ikäluokkiin, jotka syntyivät pian sodan loputtua. Hänen isänsä Veikko Melenderoli Evijärveltä ja tapasi tulevan vaimonsa sota-aikana palvelutehtävissä Humppilassa Hämeessä. Isä oli haavoittunut sodassa ja menettänyt toisen silmänsä.

Evijärvellä perhe asui ensin Melenderin isoisän talon yläkerrassa sen aikaa, kun heidän omaa kotiaan rakennettiin. Isoisän talo kuitenkin paloi kesällä 1949, kun Melender oli neljän vanha ja hänen sisarensa kuukauden ikäinen. Oma koti ei vielä ollut valmis, joten perhe joutui muutamaksi kuukaudeksi tilapäismajoitukseen.

–Tulipalossa vanhempani menettivät koko vähäisen irtaimistonsa. Sota-ajan jälkeen oli puutetta kaikesta. Ei ollut tavaraa eikä rahaakaan. Kuitenkin meille valmistui perinteinen rintamamiestalo, johon pääsimme muuttamaan seuraavana keväänä, Melender muistelee.

ELÄMÄ oli erittäin niukkaa. Hänen isänsä oli pienviljelijä, joka omisti noin viisi hehtaaria viljelysmaata ja kolmisenkymmentä hehtaaria metsää. Pääasialliset tulot olivat kolmesta tai neljästä lehmästä saadut maitotilit ja mitä saatiin vasikoiden myynnistä teuraaksi. Lisäksi isä sai pientä sotainvalidieläkettä. Äiti hoiti karjan ja kodin.

Kun Melender aloitti keskikoulun, sijaitsi se järven toisella puolella kirkonkylässä. Matkaa sinne oli 16 kilometriä. 

Tuohon aikaan koululle ei ollut linja-autokuljetuksia sivukyliltä, eikä kukaan koko kylällä myöskään omistanut autoa. Syksyisin ja keväisin tyttö kulki ensin polkupyörällä kuuden kilometrin matkan Vasikka-aholle, josta hän pääsi linja-autolla kirkonkylään. Talvisin oli asuttava kortteerissa kirkonkylässä.

–Ensimmäisen talven asuin serkkuni kanssa hieroja Helge Kupilan talossa vuokralla. Samassa talossa asui vuokralla muitakin koululaisia. Kirkonkylässä asui myös isäni serkkuja perheineen. Seuraavat kaksi talvea asuin Veikko Riipan perheessä ja yhden talven Risto Riipan perheessä, Melender kertaa. –Olen kiitollinen niille sukulaisille, jotka minua majoittamalla mahdollistivat koulunkäyntini.

Myöhemmin isä osti mopon, jolla Melender kulki keväisin ja syksyisin koulumatkan.

–Eipä silloin moni tyttö mopoillut, ja ajelinpa koulumatkoilla jopa kilpaa kahden pojan kanssa. Minulla oli parempi menopeli, joten voitin usein pojat kilpailussa, hän kehaisee.

KESKIKOULUSSA oli lukukausimaksut, ja kirjat ja ruoka piti myös maksaa. Melenderin pienituloisille vanhemmille lapsen lähettäminen kouluun oli suuri ponnistus.

–Äidilläni ja isälläni oli näkemys, että pientilallisena ei tulevaisuudessa tule toimeen, ja myös tyttöjen tulee hankkia itselleen kunnon ammatti.

Kun keskikoulu päättyi, opettajat suosittelivat hänelle lukioon menoa. Lähimmät lukiot olivat Pietarsaaressa tai Kokkolassa.

–Mietin, että kolmen vuoden opiskelun jälkeen olisin ylioppilas, mutta vielä ilman ammattia. Minulla on nuorempi sisko ja hän oli myös menossa keskikouluun. Samalla mietin myös, miten vanhempani selviäisivät kahden lapsen opiskelukustannuksista.

Lähin kauppaoppilaitos oli Vaasassa, ja kahden vuoden opiskelun jälkeen hänellä olisi ammatti. Niinpä hän päätti hakea sinne.

–Yleensä keskikoulun jälkeen jatkettiin lukioon tai mentiin töihin. Kauppaopistoon opiskelemaan meneminen ei ollut yleistä. Maaseudulta hakijoista enemmistö oli poikia, hän kertoo. –Kauppaopistoon jo silloin, vuonna 1961, hakeutui myös vähän aikaa työelämässä olleita henkilöitä. Niinpä olin luokkani kuopus.

KUN Melender valmistui merkonomiksi vuonna 1963, olivat yksityisen sektorin maksamat palkat matalia. Valtionhallinnossa sen sijaan palkat olivat paremmat.

–Olin ollut 1962 kesätöissä Vaasan verotoimiston tietokonekeskuksessa reikäkorttilävistäjänä. Tuolloin jo tietotekniikka teki tuloaan verohallintoon. Selvää oli, että halusin valtionhallintoon töihin.

Ensimmäinen työpaikka oli toimistoapulaisena Vaasan tie- ja rakennuspiirissä. Sitten hän siirtyi Vaasan rannikkopatteristoon puolustusministeriön rakennuskonttoriin toimistoapulaiseksi.

–Työ oli haastavaa. Laskin ja maksoin rakennusmiesten palkat ja pidin kustannuskirjanpitoa. Tässä työssä olin kahdeksan vuotta. Sinä aikana olin mennyt naimisiin ja meille oli syntynyt poika. Eteenpäin elävän mieli; niinpä haaveilin jatko-opiskelusta.

Ruokatunnilla hän tapasi entisen työtoverinsa verotoimistosta. Tämä kertoi siellä avoinna olevasta toimistoapulaisen paikasta. Palkkakin oli vähän parempi. Niinpä Melender haki paikkaa ja pääsi Vaasan verotoimistoon töihin vuonna 1972.

–Työ oli asiakaspalvelua ja niin sanottua reikäkorttien viivaamista. Sitten toimistoon tuli reikäkorttikone, ja koska olin tehnyt tätä työtä aikaisemmin, minut siirrettiin tietysti reikäkorttilävistäjäksi.

TYÖ oli kuitenkin yksitoikkoista, ja hän ajatteli, että tästä on päästävä muihin hommiin.

Vaasan kauppakorkeakoulu oli perustettu muutamaa vuotta aiemmin, ja Melender oli kuullut, että sinne valitaan vuosittain muutama merkonomi opiskelemaan ekonomin tutkintoa.

–Pääsykokeet olivat lukion lyhyestä matematiikasta ja saksan kielestä. Niinpä aloin keväällä 1975 itsekseni opiskelemaan pääsykokeisiin. Läpäisin pääsykokeet rimaa hipoen ja aloitin opiskelun syksyllä, hän kertoo. –Sain virkavapaata Vaasan verotoimistosta kahtena talvena ja valmistuin ekonomiksi marraskuussa 1977.

Vaasan verotoimistossa tuli auki henkilöverotuksen toimistopäällikön virka vuonna 1978. Melender tuli valituksi tehtävään. Työn ohella hän jatkoi opiskelua ja valmistui kauppatieteiden kandidaatiksi loppuvuodesta 1980. Pääaineena oli vero-oikeus.

–Siihen aikaan naisia oli vähän esimiestehtävissä, ja ”kivoja kommentteja” sateli silloin tällöin.

Vaasan silloinen verojohtaja jäi virkavapaalle syksyllä 1986, ja Melenderistä tuli kaupungin verojohtaja vajaaksi kahdeksi vuodeksi. Sen jälkeen hän siirtyi Toijalan verotoimiston johtajaksi reiluksi kymmeneksi vuodeksi. Tampereen verotoimistoa hän johti neljä vuotta, kun kaupungin verojohtaja siirtyi verotuksen oikaisulautakunnan tehtäviin. Ennen eläkkeelle siirtymistään hän oli vielä Hämeenlinnassa Kanta-Hämeen verotoimiston johtajana neljä ja puoli vuotta.

KAIKKIAAN hän työskenteli verohallinnossa yhteensä 35 vuotta, joista 20 viimeistä vuotta verojohtajana.

Kun hän aloitti verojohtajana Toijalassa, veropiiriin kuuluivat Toijalan, Viialan ja Kylmäkosken kunnat eli nykyinen Akaa. Jokaisessa kunnassa oli oma verolautakunta, jonka puheenjohtajana verojohtaja toimi. Muut lautakunnan jäsenet valitsi kunnanvaltuusto.

Verojohtaja oli toimiston esimies, mutta tehtäviin kuului myös paljon verolakien tulkintaan liittyviä asiantuntijatehtäviä ja asiakkaiden vaativaa veroneuvontaa. Mitä pienempi verotoimisto, sen enemmän verojohtaja vastasi vaikeista verotuksen tulkintakysymyksistä.

–Aina ei oltu asiakkaan kanssa samaa mieltä, ja verojohtajilla oli myös liikanimiä. Esimerkiksi yksi asiakas oli todennut, että Toijalassa on verojohtajana ”pohjalainen jäärä”, Melender naurahtaa.

SIIHEN aikaan Suomessa oli noin 220 verotoimistoa, jotka olivat hyvin eri kokoisia. 1990-luvun alussa alkoivat verohallinnossa organisaatiomuutokset, joissa pieniä verotoimistoja yhdistettiin toisiinsa. Niinpä Toijalan verotoimistoon yhdistettiin Valkeakosken ja Urjalan verotoimistot. Henkilöstön määrä kasvoi kahdestakymmenestä henkilöstä neljäänkymmeneen. Tampereen verotoimistossa oli noin 160 työntekijää ja Kanta-Hämeen toimistossa 120.

Verotoimistojen koon kasvaminen vaikutti verojohtajan työnkuvaan. Verotoimistot tekivät vuosittain omat budjetit, joiden perusteella alueverovirastot jakoivat verotoimistoille määrärahat ja henkilökehykset. Verojohtaja huolehti, että saadut määrärahat riittävät, ja vastasi toimiston organisoinnista ja henkilöstöstä.

–Verojohtaja ei ollut enää verotuksen asiantuntija vaan hallinto- ja henkilöstöjohtaja, jonka vastuulla oli koko verotoimiston ja sen palvelupisteiden toiminta. Organisaatiomuutokset ja työmenetelmien suuret muutokset olivat vaikeita verotoimistojen henkilökunnalle, joten verojohtajan tuli olla myös henkilöstön tukena muutoksessa, Melender kertoo.

–Verohallinto on mielestäni ollut edelläkävijä tietotekniikan käytössä verotuksen toimittamisessa. Tämä on mahdollistanut organisaatiomuutokset.

Kun hän jäi eläkkeelle Kanta-Hämeen verotoimistosta — jota sitäkään ei ole enää olemassa — oli Suomessa noin 40 verotoimistoa. Tällä hetkellä niitä on yhdeksän ja niiden palvelupisteitä parisenkymmentä.

–Melkeinpä kaikki veroasiat hoituvat netissä tai puhelimella.

TYÖVUOSINAAN Melender vietti suurimman osan lomistaan Evijärvellä.

–Siellä oli helppoa unohtaa haastavat ja stressaavat työasiat pelkästään katselemalla ikkunasta järvelle, hän muistelee. –Tunnen, että juureni ovat Evijärvellä; siellä ihmiset ovat aitoja ja auttavaisia.

Hän toteaa, että järvi on pitäjän helmi, ja hän onkin huolissaan sen nykytilasta.

–Lapsena olin kova uimaan. Silloin löytyi aitoja luonnon hiekkarantoja ja järven vesi oli kirkasta. Vesi on ollut minulle aina tärkeä elementti. Muistan, kuinka lapsena murehdin, että miten Teuvalla asuvat serkkuni voivat nauttia kesästä, kun siellä ei ole järveä…

–Maataloustuotannon muutokset, soiden ojitukset ja säännöstelystä johtuva liian alhainen vedenpinta näkyvät nyt järven kunnossa. Kun soiden ojitukset aloitettiin, isäni kommentoi että ”Järvi menee pilalle ja suometsät kasvavat huonosti”. Toivottavasti nyt järven kuntoa voidaan parantaa, kun suurin osa kunnan asukkaista on huomannut järven arvon kunnan kehitykselle.

TÄNÄ PÄIVÄNÄ hän on tyytyväinen eläkeläinen. Kesät hän asuu edelleen avopuolisonsa kanssa synnyinkunnassaan entisessä kotitalossaan.

–Kasvatan salaatteja, yrttejä, viinimarjoja ja tyrniä. Lisäksi tykkään marjastaa ja sienestää, vaikka en ole löytänyt Evijärveltä oikein hyvää sienimetsää. Tässä iässä on tietenkin vaivoina perinteiset suomalaiset kansansairaudet, mutta huolehtimalla hyvästä hoitotasapainosta ne rajoittavat vain vähän elämää.

Hän seuraa myös aktiivisesti politiikkaa. Maailman tilanne on huono ja elämme vaikeita aikoja, hän toteaa.

–Mielestäni nykyistä naisvaltaista hallitusta arvostellaan liian ankarasti ja unohdetaan, missä tilanteessa hallitus on päätöksiä tehnyt. Kansainvälisesti verrattuna Suomi on pärjännyt näissä poikkeusoloissa hyvin: koronakuolemia on montaa maata vähemmän, valtiolla oli ennestään jo paljon velkaa, eikä se ole lisääntynyt muita EU-maita enemmän tässä kriisitilanteessa. Aikaisempaa ulkopolitiikkaa Venäjän osalta arvosteleville voi vain todeta Havukka-ahon ajattelijan sanoin: ”Jälkiviisaus on viisauden paras laji.”

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Artikkelit vuosittain

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.