Soini perää puuttuvia kiinteistöverotuloja

Arkistokuva: Suvi Hosionaho.
Arkistokuva: Suvi Hosionaho.
Arkistokuva: Suvi Hosionaho.
Arkistokuva: Suvi Hosionaho.
SOININ kunnanhallitus hyväksyi 28. kokouksessaan marraskuuta ensi vuoden talousarvion ja taloussuunnitelman vuosille 2023–2025.

Kunnan tulos poistojen jälkeen on yli 800 000 euroa ylijäämäinen, investoinnit pysyvät normaalitasolla. Suunnitelmakaudella, vuoden 2023 jälkeen, taloustilanne heikkenee merkittävästi. Vuositulokset pysyvät kuitenkin ylijäämäisinä ja lainakanta ennallaan.

Kunnanhallitus valtuutti teknisen toimen kilpailuttamaan kunnan kiinteistöveroselvityksen. Esiselvityksen perusteella kunnassa on noin 100 prosenttia enemmän rakennuksia kuin rakennusrekisterissä. Erotus on samaa suuruusluokkaa myös verrattaessa rakennusten kokonaisalaa verohallinnon rekistereihin. Esiselvityksen mukaan kunnalta jää saamatta, varovaisenkin arvion mukaan, 15–20 prosenttia vuosittaisia kiinteistöveroja.

Kunnanhallitus myönsi täyttöluvan toistaiseksi voimassa olevaan nuorisotyöntekijän tehtävään, samassa yhteydessä päätettiin vakinaistaa matkailu- ja viestintäkoordinaattorin tehtävä.

Poikkeamislupahakemuksia hyväksyttiin kaikkiaan 21 kappaletta, joista kaksi koski rakennuspaikan siirtoa, yksi lisärakennuksen rakentamista sekä vähäistä rakennusoikeuden ylittämistä, yksi koski vanhan mökin luvittamista ja loput 17 hakemusta Korkeamaan tuulivoimaloiden korkeutta ja sijoittumista.

Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.