KESÄ-HEINÄKUUN vaihteessa Kauhavalla järjestettävät SRK:n Suviseurat moninkertaistavat kaupungin väkiluvun muutamaksi päiväksi. Suviseuroihin odotetaan 70 000 majoittujaa sekä noin 10 000 päiväkävijää, mikä väistämättä vaikuttaa kaupungin asukkaiden sekä lähiympäristön elämään jollakin tavalla. Suviseuraorganisaation edustajat totesivat torstaina Kauhavan seurakuntatalolla järjestetyssä infotilaisuudessa, että järjestelyissä huomioidaan kaikki mahdolliset asiat, että Suviseurat aiheuttaisi mahdollisimman vähän harmia ja vaikeuksia lähialueen asukkaiden arkeen. Samalla kauhavalaisille lähetettiin kutsu osallistua Suviseuroihin.
Suviseura-alue Kauhavan lentokentällä avataan seuravieraille keskiviikkona 28. kesäkuuta kello 9. Alueelle odotetaan saapuvan noin 6 500 asuntovaunua ja 2 500 asuntoautoa sekä noin 2 000 auto-teltta-yhdistelmää.
–Haastateltuani paikallisia etenkin liikennevirrat askarruttivat heitä, totesi viestintätoimikuntaa johtava Jarkko Sivula. –Organisaatiossa tehdään tarkkoja arvioita liikenteestä ja niitä tullaan jakamaan paikallisille, mihin aikaan mistäkin suunnasta tulee minkäkin verran liikennettä, jotta he voivat tarvittaessa varautua.
–Liikennetoimikunta on suunnitellut lähestymisreitit eri suunnista niin, että liikennevirta ei kulje Kauhavan keskustan halki. Suurin osa seuravieraista saapuu paikalle niin, etteivät keskustan asukkaat tiedä heidän tulostaan mitään, kertoi päätoimikunnan puheenjohtaja Jussi Rentola.
–Tavoite on, että myös seurojen aikana liikennettä olisi mahdollisimman vähän seura-alueen sisällä sekä keskustan suuntaan.
JÄRJESTÄJILTÄ on kysytty myös, kuinka paikallisten yrittäjien tulisi valmistautua näin suuren väkimäärän tuloon.
–Suviseura-alue pyrkii omavaraisuuteen: ruuan takia alueelta ei tarvitse lähteä, ja kahdesta alueelle rakennettavasta myymälästä löytyy päivittäistavaraa hammasharjoista kumisaappaisiin, totesi huolto-osaston puheenjohtaja Erkki Kinnunen.
–Moni yhdistää kuitenkin samaan reissuun lomailua ja erilaisten palveluiden ostamista, mikä tarjoaa mahdollisuuksia paikallisille yrittäjille, kertoi järjestelyosaston puheenjohtaja Olli Isopahkala.
Autojen ja vaunujen korjaus- ja huoltopalveluiden osalta yrittäjät voivat olla yhteydessä seurajärjestäjiin.
Omavaraisuutta Suviseuroissa toteutetaan myös terveydenhuollon osalta. –Varuskunnan sairaalassa on ensihoitopiste, joten Suviseurat ei tule juurikaan vaivaamaan paikallista terveyskeskusta tai keskussairaalaa. Alueelta löytyy jopa kätilöpäivystys, Kinnunen totesi.
Viestiliikennetoimikunta vastaa äänentoistosta alueella sekä dataliikenteestä. –Pyrimme saamaan operaattoreilta mahdollisimman paljon kaistaa yhteyksien mahdollistamiseksi ilman, että ne vaikuttavat paikallisiin asukkaisiin.
Jätehuollosta, alueelle rakennettavista teistä, kulku-urista ja liittymistä sekä turvallisuusasioista tehdään suunnitelmat, jotka toimitetaan viranomaisille.
–Kenttätoimikunnan yhteyshenkilönä toimii kauhavalainen ”kyläpäällikkö” Armas Sivula, häneen voi ottaa yhteyttä seura-alueen rakentamiseen liittyvissä asioissa, jos on huomautettavaa tai toivomuksia.
Tilaisuudessa kysyttiin, mistä saa Suviseuroihin pääsylippuja ja paljonko ne maksavat. –Niitä ei voi ostaa, vaan portit ovat auki ja kaikille on vapaa pääsy. Majoittujilta peritään maksu, jolla korvataan kentän rakennustöistä aiheutuvia kustannuksia, Sivula totesi.
RENTOLA kertoi, että Suviseurojen ohjelma on varsin yksinkertainen. Seurojen tunnuslauseena Psalmista 119: Sinun sanasi on valo minun matkallani. Sen mukaisesti seurojen ohjelma koostuu noin 30 seurapuheesta ja kahdesta etukäteen valmistellusta puheenvuorosta, laulutuokioista, lauantai-illan messusta, joka kokoaa vuosittain noin 20 000 ehtoolliskävijää, sekä sunnuntain sanajumalanpalveluksesta.
–Jokainen on tervetullut Suviseuroihin, tapahtuma on kaikille avoin, muistutti Rentola. –Teemme tämän valtavan työn, että seuravieras voi hiljentyä Jumalan sanan ääreen.
TILAISUUS striimattiin Suviseurojen nettisivun kautta. Sitä seurasi muutama sata katselijaa. Tallenne on nähtävissä noin parin viikon ajan.
Vapaaehtoisten voimin
SUVISEURAT toteutetaan pääosin talkootyönä. Järjestelyistä Kauhavalla vastaavat Seinäjoen, Kokkolan seudun, Perhon, Alajärven, Alavuden, Halsuan ja sen ympäristön, Evijärven, Kauhavan ja Lapuan, Lappajärven, Pietarsaaren, Vaasan seudun, Vimpelin sekä Ähtärin ja sen ympäristön rauhanyhdistykset.
Organisaatiossa tehdään työtä täydellä teholla läpi talven, vaikka kentänrakennustyöt ovat pysähdyksissä. Yksi osa valmistelua on vastuuhenkilöiden kouluttaminen. Esimerkiksi majoitustoimikunnan vastuuhenkilöitä koulutetaan ensi viikolla Lappajärvellä ja tiedotustoimikunta järjestää talven aikana kolme viikonloppukurssia media-alan vapaaehtoisille.
Jepualainen Terttu Aho oli viime kesänä Lopen Suviseuroissa saamassa oppia siitä, miten majoitusasiat saadaan Kauhavalla hoidettua.
–Vastaan koulumajoituksesta. Saamme käyttöön Kortesjärven, Kauhavan, Lapuan ja Ylihärmän isoja kouluja sekä varuskunnan ison asuntolan. Täällä koulut ovat myös verrattain lähellä seura-aluetta. Majoitamme sekä kutsuvieraita että muita seuravieraita. Välitämme myös yksityisten asuntoja ja mökkejä sekä asuntovaunuja, kuka tahansa voi vuokrata oman asuntonsa Suviseuroille. Siitä ilmoitetaan lisää keväällä.
Suviseurojen aikaan Aho uskoo olevansa reilun viikon ajan melko tiiviisti työssä vastuuhenkilöitä ohjaamassa ja heidän apunaan. Puoliso Veijo Aho on tässä tukena ja taustavoimana.
–Seurojen rakennustalkoisiinkin aion osallistua, sellaisiin eläkeläisille sopiviin hommiin. Vaasan Suviseurojen alla talkoissa oltiin touko-kesäkuulla joka kolmas ilta ja kaikki lauantait.
Ahot kokevat seuraorganisaatiossa mukana olon toisaalta työlääksi, mutta kuitenkin antoisaksi ja virkistäväksi.
–Sopivalla porukalla on mukava tehdä hommia. Kokee myös valtaisaa yhteenkuuluvuuden tunnetta.