Lisäaikaa liikunnalle

Liikunnanohjaaja Katja Kankaansyrjä oli järjestämässä Kitkan ulkoilutapahtumaa.
Liikunnanohjaaja Katja Kankaansyrjä oli järjestämässä Kitkan ulkoilutapahtumaa.
Liikunnanohjaaja Katja Kankaansyrjä oli järjestämässä Kitkan ulkoilutapahtumaa.
Liikunnanohjaaja Katja Kankaansyrjä oli järjestämässä Kitkan ulkoilutapahtumaa.
Ideana Kitkan ja Alakylän ulkoilutapahtumissa oli, että kellojen siirtämisestä saadun tunnin voit sijoittaa omaan terveyteesi.

KORTESJÄRVEN Kitkalla ja Alakylässä järjestettiin sunnuntaina ”Lisäaikaa liikunnalle” -nimiset koko perheen ulkoilutapahtumat. Ideana oli, että kellojen siirtämisestä talviaikaan saat elämääsi tunnin lisäaikaa, jonka voit sijoittaa omaan hyvinvointiisi.

Alakylässä vaellettiin omatoimisesti Rintanenän laavulle. Kitkalla puolestaan sai käydä vapaasti esimerkiksi kuntoradalla tai -portaissa, pelaamassa frisbeegolfia tai ihailemassa maisemia näkötornista. Kaupunki tarjosi molemmissa paikoissa nuotion äärellä makkarat ja vaahtokarkit sekä muuta pientä evästä. Ulkoilusääkin oli mitä mainioin.

–Toista kertaa järjestetään tämä täällä Kitkalla. Viime vuonna oli kivasti porukkaa, ja nytkin väki tuntuu löytävän tänne. Kitka on mahtava paikka, jossa on tekemistä kaiken ikäisille, kertoo kaupungin liikunnanohjaaja Katja Kankaansyrjä, joka oli paikalla Kortesjärven tapahtumassa. –Rintanenän laavulla tämä on pidetty jo useampana vuonna.

HETI tapahtuman alussa, yhden aikaan iltapäivällä, paikalla oli muutamia lapsiperheitä ja pariskuntia sekä ainakin yksi seurue nuorempia miehiä pelaamassa frisbeegolfia.

–Pieni kierros tehdään, ei sen kummempia tavoitteita, totesi kuntoportaita vaimonsa kanssa kiivennyt Matti Joensuu. –Kunhan käveleskellään nyt, kun ei tarvi vielä rämpiä lumessa.

–Pientä kuntoilua, lisäsi Maija-Liisa Joensuu vierestä.

Mainos

Tuomas ja Miia Rantala olivat tulleet paikalle pienen poikansa ja kahden sukulaislapsensa kanssa.

–Käydään tuolla näkötornissa, Tuomas kertoi.

–Ja syödään makkarat, komppasi Miia.

ULKOILUTAPAHTUMAT olivat pieni varaslähtö Kauhava-viikolle, joka alkoi virallisesti maanantaina.

Ohjelmassa on loppuviikosta vielä esimerkiksi Kauhavan halloween-tapahtuma torstaina sekä pizzaa ja naamiaiset nuorisotila Saumassa ja bussiretki Ylikylän nuorisoseuran Isä-näytelmään perjantaina.

Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.