Lappajärven uudet tilat esitellään kuntalaisille perjantaina

Lappajärven yhteiskoulu otettiin käyttöön tammikuussa 2021. Kuva: Eija Pippola
Lappajärven yhteiskoulu otettiin käyttöön tammikuussa 2021. Kuva: Eija Pippola
LAPPIS-AREENA, yhteiskoulu ja kirjastoon valmistunut uusi palvelutila avautuvat yleisölle perjantaina 30. syyskuuta. Kunta järjestää avoimien ovien tapahtuman, jossa päästään näkemään, mitä löytyy uuden, hulppean urheiluhallin, hirsisen yhteiskoulun tai kirjaston uuden palvelutilan seinien sisältä.

Ovet uusiin tiloihin avautuvat kaikelle kansalle kello 14 jatkuen kello 17 saakka. Luvassa on monipuolista ohjelmaa.

Kyseessä ovat kunnan viimevuosien suurimmat investoinnit. Liikuntahalli Lappis-Areenan hinnaksi tuli taloudellisen loppuselvityksen mukaan 2 815 689,11 euroa ja koulukeskuksen lämpöliittymineen yhteensä kuusi miljoonaa euroa. Kirjaston työtilaa on toteutettu kahden hankkeen avustuksella, sitä varten oli varattu tälle vuodelle 15 000 euroa, josta on toteutunut 12 484,78 euroa. Samalla myös lasten- ja nuortenosastoa on uudistettu.

Juhlallisuudet käynnistyvät kutsuvierastilaisuudella, jossa ovat mukana myös ministeri Antti Kurvinen ja kansanedustaja Pasi Kivisaari.

Lappis-areenalla ilta jatkuu kello 17–19 yhdistysten lajiesittelyiden merkeissä, tarjolla on pesäpalloa, golfia, sulkapalloa, pickleballia sekä lapsille temppurataa. Kunnan edustajat esittelevät tilojen toimintoja sekä käyttöhinnoittelua.

YHTEISKOULUN uusien tilojen avajaiset ovat siirtyneet koronatilanteen vuoksi pari kertaa. Avoimien ovien aikaan koululla on mahdollista tutustua uusiin viihtyisiin tiloihin oppilaiden ja henkilökunnan opastuksella. Tarjolla on myös oppilaiden tekemiä leivonnaisia sekä muuta myytävää ja kahvitarjoilu.

KIRJASTON palvelutilalle saa esittää nimeä avoimien ovien tapahtumassa sekä jättää ideoita tilan käytöstä.  Palvelutilassa voi esimerkiksi pitää pieniä kokouksia, osallistua etäpalaveriin tai lukea ja opiskella rauhassa. Käytössä on läppäri ja iso näyttö. Tilassa on uusi levysoitin ja yli kolmesataa kirjaston vanhaa äänilevyä kuunneltavana.

Kirjaston avoimien ovien päivä päättyy upeaan runoesitykseen kello 17­–17.45, kun Jussi Lampi ja Arto Juurakko esittävät Arto Juurakon murrerunoja rakkauresta.

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Artikkelit vuosittain

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.