ASUKKAILLE järjestetty taidehetki 26. syyskuuta keräsi kiitosta osallistujilta. –Ehkä virkistystoimintaa voisi olla enemmänkin. Tanssiksi en
ETELÄ-POHJANMAAN Poliisilaulajien leppoisaa musisointia Lakis Areenalle 30. syyskuuta oli saapunut kuuntelemaan runsas yleisö. Sateinen lauantaipäivä
LAPPAJÄRVEN Urheiluautoilijoiden kolmevuotinen hanke Särkiniemen moottoriradan kunnostamiseksi on päättymässä. Pienen seuran suuren hankkeen aikaansaannoksia pääsee
LAUANTAINEN vesisade hiljeni välillä tihkuksi, kun juoksijat ja pyöräilijät suuntasivat Saarikentältä puolimaratonille. Matkalle oli ilmoittautunut
KARVALAN Unskilla Lappajärvellä aloitettiin keskiviikkona bingoillan vietto, josta yrittäjät Heli ja Veli-Matti Saariaho toivovat jatkuvaa
LÄHIVUOSIEN suurin hanke Evijärvellä on yläkoulun ja lukion tilojen suunnittelu ja toteutus. Meidän tulee etsiä

Jaa tämä juttu:
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.