Auton päivä ensimmäistä kertaa Vimpelissä – autoilun kustannukset puhututtavat

Autoliitto Järviseutu AL-Järviseutu Timo Mattila Juhani Mattila Vimpeli Seo
Lauantaina Vimpelin Seolla järjestetään Auton päivä. Samalla juhlistetaan AL Järviseudun 50-vuotista toimintaa, kertovat maaliskuussa aloittanut puheenjohtaja Timo Mattila sekä yhdistyksen toimintaan ihan sen alkuaikoina tullut Juhani Mattila.
Autoliitto Järviseutu AL-Järviseutu Timo Mattila Juhani Mattila Vimpeli Seo
Lauantaina Vimpelin Seolla järjestetään Auton päivä. Samalla juhlistetaan AL Järviseudun 50-vuotista toimintaa, kertovat maaliskuussa aloittanut puheenjohtaja Timo Mattila sekä yhdistyksen toimintaan ihan sen alkuaikoina tullut Juhani Mattila.
AUTON PÄIVÄÄ on vietetty jo vuodesta 1997 lähtien eri puolella Suomea aina alkusyksyn viikonloppuna. Autoliiton Järviseudun osasto on järjestänyt tapahtuman sen merkeissä vuosittain, pois lukien vuosi 2020, joskus myös yhteistyössä muiden osastojen kanssa. Tänä vuonna sitä vietetään ensimmäistä kertaa Vimpelissä, Seon piha-alueella.

Lauantaina 3. syyskuuta kello 10 ja 15 välillä voi poiketa Autoliiton teltalle kahville ja makkaralle, puhumaan autoista ja liikenteestä, Autoliiton toiminnasta sekä muustakin. Paikalla on myös Atte Nykänen Black Star Racing -tiimistä (johon kuuluvan myös Teemu Sininen ja Toni Lähteenmäki) kertomassa simulaattoriajosta harrastuksena: simulaattoreita, joilla kilpaillaan digitaalisen autourheilun SM-kisoissa ja joilla ajettiin myös Jyväskylän MM-rallin yhteydessä, pääsevät kokeilemaan paikan päällä niin lapset kuin aikuisetkin.

–Tapahtumaan on tulossa myös vanhojen autojen harrastajia menopeleineen, ja oman museoautonsa saa mielellään ajaa pihaan muiden ihasteltavaksi, kertoo Autoliiton Autoliiton Järviseudun osaston puheenjohtaja Timo Mattila.

–Seo tarjoaa meille tilan, ja samalla väki pääsee tekemään löytöjä huoltoaseman kellariin vuosikymmenten aikana kertyneistä autojen osista ja tarvikkeista, jotka tuodaan telttaan näkyville. Sieltä voi löytyä vaikka mitä mielenkiintoista.

AUTON päivän tavoitteena on herättää keskustelua henkilöauton merkityksestä Suomessa. Tämän vuoden Auton Päivänä puhututtavat erityisesti liikkumiskustannukset, jotka heijastuvat kaikkien, myös autottomien elämään.

–Polttoaineiden hintojen nousu vaikuttaa kotitalouksien ja elinkeinoelämän toimeentuloon, todetaan Autoliitosta. EU:n Fit for 55 -valmiuspaketti sisältää lisäksi runsaasti liikkumiskustannuksiin vaikuttavia esityksiä, joten edunvalvontaa tarvitaan niin Suomessa kuin EU:ssa enemmän kuin koskaan aiemmin.

Mainos

Autoliitto tekeekin paljon edunvalvontaa ja antaa lausuntoja autoiluun liittyvissä lakivalmisteluissa.

–Yksittäinen henkilö ei paljon pysty vaikuttamaan, mutta 130 000 jäsenen liitto kyllä, Timo Mattila toteaa.

Hän ei näe sähköautoilua kestävänä vaihtoehtona tulevaisuuden autoilulle Suomessa tai ylipäätään maailman pelastajana, mutta kaasuautojen mahdollisuudet kiinnostavat. Esimerkiksi Jepualla ja Kurikassa biokaasun käyttöön on isoa kiinnostusta ja hyviä kokemuksia on saatu.

–Suomen oloissa olisi järkevää, jos siihen suuntaan lähdettäisiin kehittämään. Vetykin voisi olla vaihtoehto. Joka tapauksessa maalaisjärjellä ajateltuna vanhojen polttomoottoreiden hyödyntäminen on kannattavampaa kuin haaveilla, että kaikilla olisi sähköauto.

Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.