Muistojen korista ammennetaan ajatuksia Väinöntalolla

Muistojen koria raotetaan Väinöntalon museolla 7. päivänä elokuuta kello 13.
Muistojen koria raotetaan Väinöntalon museolla 7. päivänä elokuuta kello 13.
Muistojen koria raotetaan Väinöntalon museolla 7. päivänä elokuuta kello 13.
Muistojen koria raotetaan Väinöntalon museolla 7. päivänä elokuuta kello 13.
Sunnuntaina 7.8. kello 13 päästään kuulemaan Vieno Maria Mäkelän ajatuksia ja muistoja Väinöntalon museolla Evijärven Vasikka-aholla. Hänen runojaan on tulkitsemassa useita esiintyjiä Evijärveltä, Alajärveltä ja Lappajärveltä. Musiikkia esittävät Satu Lumiaho ja Tiia Vartio.

”ELÄMÄ oli parasta silloin, kun sai lapset peitellä illoin turvallisesti nukkumaan ja tyynyyn painaa oman pään.”

Näin kirjoittaa evijärveläinen Vieno Maria Mäkelä omaelämäkerrallisessa runoteoksessaan Muistojen kori. Kirjassa on kansien väliin koottuna koko elämän kirjo lapsuusmuistoista elämän iltaan saakka. Hän havainnoi luontoa ympärillään ja muistelee työntäyteisiä päiviä maanviljelijän puolisona. Aiheina ovat arjen aherrus, elämän ilot ja surut, ruuhkavuosien ohittaminen, puolison menettäminen ja yksinäisyys. Ahkera kirjoittaja ottaa kantaa myös yleismaailmallisiin päivän puheenaiheisiin.

Sunnuntaina 7.8. kello 13 päästään kuulemaan Mäkelän ajatuksia ja muistoja Väinöntalon museolla Evijärven Vasikka-aholla. Runoja on tulkitsemassa useita esiintyjiä Evijärveltä, Alajärveltä ja Lappajärveltä. Musiikkia esittävät Satu Lumiaho ja Tiia Vartio. Tilaisuuteen on vapaa pääsy ja lisäksi on kahvitarjoilu, jossa vapaaehtoinen maksu museotyön hyväksi.

Mainos

Samalla on mahdollisuus tutustua museon kesänäyttelyyn ”Sata vuotta yhtä soittoa”, jossa esitellään evijärveläistä pelimannimusiikkia.

”Muistojen kori täysi on aivan. Näen sen vaivan, paperille ne raapustan. Eikä ne näytä loppuvan. Korin pohjaa ei vielä näy, vaikka aika vähiin käy.”

Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.