Tekniselle johtajalle ero virasta Lappajärvellä
LAPPAJÄRVEN kunnanhallitus myönsi eron tekniselle johtajalla Anne Övermarkille 1.10.2022 lukien ja esitti lämpimät kiitokset pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta työstä Lappajärven kunnan hyväksi.

VIMPELIN kunnanvaltuusto aplodeerasi kokouksessaan 13. kesäkuuta sen kunniaksi, että alijäämä kunnan taseessa saatiin katettua viime vuoden 971 742 euroa ylijäämäisellä tuloksella.
EVIJÄRVEN kunnanhallitus päätti jatkaa hallintojohtajan viran hakuaikaa 7. elokuuta saakka.
ALAJÄRVEN kaupunginvaltuusto kävi kokouksessaan 13. kesäkuuta läpi 31-kohtaisen asialistan, jossa suurin osa oli tehtyjen aloitteiden tilanteen tiedoksi merkitsemisiä. Ne poikivat myös uusia toimenpiteitä.
KAUHAVAN kaupunginjohtaja Markku Lumio irtisanoutui virastaan poliittisen luottamuspulan johdosta kaupunginhallituksen kokouksen yhteydessä 13. kesäkuuta.
LAPPAJÄRVELÄINEN Marko Vesapuisto osoittaa hienoilla kuvilla, kuinka ääretön maailmankaikkeus ja meille näkyvä avaruus on. Ehkä olemmekin vain pieniä hiukkasia koko suuressa universumissa.
LAPPAJÄRVEN Veikot sai tyytyä kolmeen sarjapisteeseen viime viikon kahdesta pelistä.
JÄRVISEUDUN ammatti-instituutin tiloissa 8. kesäkuuta järjestettyyn Töitä ja tekijöitä -tapahtumaan kokoontui ukrainalaisia ympäri Järviseutua kuulemaan sekä työ- että opiskelumahdollisuuksista. Paikalla oli eri alojen edustajia esittelemässä työpaikkojaan ryhmälle, josta niin ikään löytyi monen alan ammattitaitoa.
TIISTAINA 7. kesäkuuta järjestettyyn tapahtumaan Evijärven kunnantalolle oli kutsuttu Evijärven kylien edustajia, yhdistyksiä sekä kunnan luottamushenkilöitä. Facebookin Evijärvi -ryhmään laitetussa avoimessa kutsussa houkuteltiin paikalle myös kaikkia veto- ja pitovoimasta kiinnostuneita.

LAPPAJÄRVEN kunnanhallitus myönsi eron tekniselle johtajalla Anne Övermarkille 1.10.2022 lukien
VIMPELIN kunnanvaltuusto aplodeerasi kokouksessaan 13. kesäkuuta sen kunniaksi, että alijäämä
EVIJÄRVEN kunnanhallitus päätti jatkaa hallintojohtajan viran hakuaikaa 7. elokuuta saakka.
ALAJÄRVEN kaupunginvaltuusto kävi kokouksessaan 13. kesäkuuta läpi 31-kohtaisen asialistan, jossa
KAUHAVAN kaupunginjohtaja Markku Lumio irtisanoutui virastaan poliittisen luottamuspulan johdosta kaupunginhallituksen
LAPPAJÄRVELÄINEN Marko Vesapuisto osoittaa hienoilla kuvilla, kuinka ääretön maailmankaikkeus ja
LAPPAJÄRVEN Veikot sai tyytyä kolmeen sarjapisteeseen viime viikon kahdesta pelistä.
JÄRVISEUDUN ammatti-instituutin tiloissa 8. kesäkuuta järjestettyyn Töitä ja tekijöitä -tapahtumaan
TIISTAINA 7. kesäkuuta järjestettyyn tapahtumaan Evijärven kunnantalolle oli kutsuttu Evijärven
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.