Evijärven hallintojohtajan haku jatkuu

EVIJÄRVEN kunnanhallitus päätti jatkaa hallintojohtajan viran hakuaikaa 7. elokuuta saakka.

Virkaa haki 17. toukokuuta mennessä yhdeksän hakijaa. Kunnanhallitus haastatteli Terhi Kultalahden, Anssi Lahnalammen, Rauno Maaningan ja Perttu Sonnisen. Haastattelujen jälkeen Perttu Sonninen peruutti hakemuksensa. Haastattelutyöryhmän puheenjohtaja Esko Ahonen esitti kunnanhallitukselle haastattelutyöryhmän yksimielisenä kantana, että hallintojohtajan viran hakua jatketaan. Aiemmin määräaikaan mennessä tulleet hakemukset huomioidaan viran haussa.

VALTUUSTOLLE esitetään, ettei Markus Kattilakosken valtuustoaloitteena esittämää ympäristölautakuntaa perusteta. Kattilakoski perusteli uutta lautakuntaa sillä, että useimmissa Suomen kunnissa on ympäristölautakunta ja tulevaisuudessa ympäristöasioiden merkitys korostuu myös kuntatasolla. Teknisen lautakunnan mukaan teknisen lautakunnan toimiminen myös ympäristönsuojeluviranomaisena  on ajankäytöllisesti järkevää ja kunnalle kustannustehokasta. Kunnassa mietitään, kuinka ympäristöasioihin kiinnitettäisiin jatkossa nykyistä enemmän huomiota.

KUNNANHALLITUS päätti vastaanottaa Kalervo ja Klavdia Kultalahden kuolinpesältä kaksi luonnonsuojelualueella olevaa määräalaa. Lahjoituksena annettavat maa-alueet ovat 4,35 ja 2,06 hehtaarin kokoisia ja sijaitsevat Jokisuunlahden ja Valmosannevan Natura-alueella ja samalla soidensuojelualueella. Määräalojen vastaanotosta ei seuraa kunnalle vastikkeita tai velvoitteita.

Mainos

VALTUUSTOLLE esitetään, että se aloittaa Järviseudun yhteisen koulutuksen järjestämismallin valmistelun. Järjestämismallisuunnitelma sisältää aikataulun yhteiseen palveluntuottajaan siirtymisestä, esityksen aiesopimuksesta kustannusjakoineen sekä palvelujen käyttäjien, kuntalaisten ja henkilöstön kuulemisesta.

Valtuustoaloite pankin lähipalvelujen turvaamiseksi Evijärvellä katsotaan loppuun käsitellyksi. Viimeisen ajanvarauksetta toimineen pankin asiointikonttorin sulkemisen jälkeen kunta on pyrkinyt aktiivisesti löytämään pankkiryhmää, joka perustaisi palvelukonttorin Evijärvelle. Tavoitteena on ollut ajanvarauksettomat pankkipalvelut esimerkiksi yhtenä päivänä viikossa tai kahdessa, mikä jo mahdollistaisi asioinnin konttorissa kotikunnassa. Työssä pankkipalvelujen saamiseksi Evijärvelle on ollut viranhaltijoiden lisäksi aktiivisesti mukana myös luottamushenkilöitä. Toistaiseksi työ on ollut tuloksetonta, mutta työtä konttoripalvelujen saamiseksi Evijärvelle jatketaan edelleen. Pankit ovat perustelleet asiaa sillä, että kyseisten palvelujen järjestäminen on niille kannattamatonta.

Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.