60-vuotias Järviseutu-seura paiskii yhä töitä seudun hyväksi

Tuija Matintupa on Järviseutu-seuran tuore puheenjohtaja.
Tuija Matintupa on Järviseutu-seuran tuore puheenjohtaja.

Matintupa seuraa tehtävässään Mauri Jokelaa. –Mauri on ollut energiapakkaus, joka on touhunnut monen ihmisen edestä. Samoin kuuluu kiitos koko hallitukselle.

Nykyisistä Järviseutu-seuran johtokunnan jäsenistä Matintupa on ollut mukana toiminnassa pisimpään.

–Yli puolet elämästäni. Nämä ovat olleet todella mielenkiintoisia vuosia.

KOTISEUTU-SANALLA on vanhahtava kaiku, myöntää Matintupa. Jo silloin, kun hän aloitti Lappajärvi-seurassa, oli nuorilla mielikuva, että kotiseututyö on museoiden, ladonpohjien ja pölyisten arkistojen koluamista vanhusten kanssa.

–Kotiseutu on jokaiselle erilainen, kukin näkee sen tavallaan, mutta se on kaikkea, mitä näemme ympärillämme. Kotiseututyö on jatkuvaa kehittämistä, ajan seuraamista. Siksi seurassakin tuemme paljon kaikkea muutakin kuin vanhan vaalimista.

Järviseutu-seurassa ollaan valmiita muuttumaan ja tekemään toisin. –On oltava valmis uusiin, hulluiltakin kuulostaviin asioihin, ottamaan vastaan uusia ideoita ja toimijoita, kysyttävä itseltään, mitä odotamme tulevaisuudelta. Haluammeko, että yhdistys on voimissaan vielä 10 vuoden kuluttua, entä myöhemmin? Hankkeilla voimme panostaa maisema- ja luontoarvoihin, lisätään ihmisten viihtyvyyttä. Täytyy miettiä, miten saadaan väki viihtymään ja osallistumaan. Nyt on jo tehty hankkeissa yhteistyötä muiden yhdistysten kanssa.

JÄRVISEUTU-SEURA on yhä alkuperäisen periaateohjelmansa mukaisesti yhdyselin alueen pitäjäseurojen välillä tukien niitä sekä kotiseutuaiheisten painotuotteiden julkaisua.

–Pitäjäseuroissa, samoin kuin meillä, aktiiviväki ikääntyy ja uusia on vaikea saada mukaan. Toki samoja ihmisiä istuu molemmissa seuroissa, mutta olisi hyvä kohdata, saada aikaan keskustelua ja ideoiden vaihtoa, ettei yhteys katoa. Myös yhteys Pietarsaaren järviseutulaisiin nähdään tärkeänä. Yhteisiä vierailuja ja kokoontumisia olisi hyvä saada järjestettyä nyt, kun se on taas mahdollista. Myös muualla Suomessa toimivien kotiseutuyhdistysten kanssa on suunnitteilla yhteistyötä; oppia voitaisiin ottaa puolin ja toisin.

Aikoinaan seura oli järjestämässä kotiseutu- ja pitäjäpäiviä sekä kulttuuriviikkoja.

–Viimeisen kymmenen vuoden aikana painopiste on ollut hanketoiminnassa. Muistomerkkien ja luonnonnähtävyyksien osalta olemme palanneet perustehtävän äärelle. Niiden parissa on ollut vuodesta 2013 lähtien isoja hankkeita, jotka linkittyvät nyt Kraatterijärven Geoparkiin. Ne ovat vieneet paljon aikaa ja energiaa. Viime vuonna suunnittelimme, että pidämme tänä vuonna niistä välivuoden, mutta uskon, että lähdemme mukaan, jos sopiva kohde tulee.

Yksi tärkeä tuleva hanke on kotisivujen uudistaminen.

–Sinne linkitetään pitäjäseurat ja avataan arkistoa käytettävämpään muotoon. Kotiseutufilmitkin on mainittu toimikunnan ohjelmassa vuodelta 1961: pitäjäseuroilla on paljon kuvamateriaalia, jota olisi hyvä saada digitaaliseen muotoon ja kaikkien nähtäville. Lappajärvi-seura onkin jo kunnostautunut tässä.

TUIJA Matintupa odottaa Kivitipussa 3. toukokuuta järjestettäviltä seuran ja Järviseudun Sanomien 60-vuotisjuhlilta runsasta osanottoa, keskustelua, Janne Vilkunan juhlapuhetta ja pelimannien esitystä, iloisia ihmisiä ja mukavia muistoja.

–Jokelan Maurin neuvoskahveja myös. On kiva tavata ihmisiä, joihin on tutustunut vuosien varrella, lehden ja seuran parissa.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.