Vanha aitta matkalla Tikashuoneen kupeeseen

KESKELLE kirkon parkkialuetta ilmestynyt aittarakennus on herättänyt ihmettelyä Kortesjärvellä. Kuva: Mauri Jokela
KESKELLE kirkon parkkialuetta ilmestynyt aittarakennus on herättänyt ihmettelyä Kortesjärvellä. On kyselty aitan alkuperää ja syytä moisen rakennuksen siirrolle keskelle kirkonkylää.

Aitan varsinainen alkuperä voi olla vaikeasti selvitettävissä, mutta viimeiset noin 60 vuotta se on seissyt vanhan pappilan, Leppälinnan, pihapiirissä pappilan oman aita rinnalla. Sinne se aikoinaan siirrettiin Kortesjärven kunnan toimesta rakennustyömaiden edestä nykyisen vanhainkodille menevän tien oikealla puolella olevien rivitalojen paikkeilta. Aitta kuului aikoinaan Päivärinne tilan rakennuksiin ja Kortesjärven kunnan ostaessa tilan Juho Nestori Lahtisen perheeltä se siirtyi kunnan omistukseen. Kuuluiko tuo kyseinen aitta alun perin Päivärinteen kiinteistöihin, vai oliko Lahtinen hankkinut sen omistukseensa myöhemmin, on epäselvää. Juho Nestori oli Kortesjärven seurakunnan pitkäaikaisen kanttorin Juho Kustaa Lahtisen poika ja syntynyt lukkarin virkatalossa Okernäsissä. Päivärinne ei siis ollut hänen syntymäkotinsa. Juho Nestorin vaimo Liisa Amanda oli Nuottimäestä Vihtori Nuottimäen sisar ja Päivärinne kuului Nuottimäen taloihin. Näin on ehkä ymmärrettävissä, miten Lahtiset tulivat Päivärinteen omistajiksi. Oliko tuo aitta jo tuolloin mukana kiinteistössä, on epäselvää. 

Rakennus on kooltaan huomattavan suuri ja poikkeaa siten lähialueen tuon ajan aitoista.  

Joidenkin tietojen mukaan kyseistä aittaa on myös kutsuttu lainamakasiiniksi. Voisiko kyseessä olla siis ennen Markin museona nykyisin toimivaa lainamakasiinia samassa tehtävässä toiminut aittarakennus, joka sittemmin on siirtynyt osaksi Päivärinteen rakennuksia. Niin tai näin. Juho Nestori perheineen muutti sittemmin Hämeenlinnaan, jossa hän toimi Hämeenlinnan opettajaseminaarin musiikin opettajana. Joitakin vuosia perhe piti Päivärinnettä vielä kesäpaikkanaan, mutta myi sitten sen Kortesjärven kunnalle ja luopui vähitellen kaikista muistakin maaomistuksistaan Kortesjärvellä. 

Mainos

Rakennuksen viimeisestä siirrosta on vastuussa Kauhavan kaupungin tekninen toimi. Muutamia vuosia sitten, kun Kortesjärvi-Seura siirsi Tikashuoneen nykyiselle paikalleen, ehdotti Janne Sankelo, että tämä aitta voitaisiin siirtää Leppälinnan pihapiiristä tähän Tikashuoneen kanssa samaan miljööseen. Aitassa voisi sitten toimia, vaikka kesäkahvila tai jotain muuta vastaavaa. 

Tältä pohjalta rakennustoimisto sai toimeksiannon, jonka toimeenpano vain syystä tai toisesta on siirtynyt tänne saakka. Miten asia sitten tästä etenee, on vielä avoinna. Epäilenpä, että Kortesjärvi-Seura ”pääsee” mukaan siihen savottaan. 

Mauri Jokela 

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Korven tilan isäntä Mika Korpi ja Simmental-sonni Rocky.

Eläinten hyvinvointi ennen kaikkea

KORVEN tila sai 6. joulukuuta Kortesjärven Yrittäjien juhlassa Vuoden Yrittäjä -tunnustuksen.

–Tilallamme on vanha tilakyltti, jossa

Kortesjärven Järvi-Veikkojen perinteinen Kortesjärven Joulu -lehti on ilmestynyt.

Kortesjärven Joulu on ilmestynyt

KORTESJÄRVEN Järvi-Veikkojen julkaisema Kortesjärven Joulu-lehti on ilmestynyt. Tämän vuoden lehti on jo 35. vuosikerta! Tuhti

Viljami Kultalahti, 3, uskalsi rohkeasti mennä ottamaan pukilta karkkia. Viljamin mielestä joulussa on parasta lumikasat.

Joulun tunnelma saavutti Kortesjärven

JOULUPUKKI ehti kiireiltään käydä ilahduttamassa Kortesjärvenkin asukkaita 1. joulukuuta Kortesjärven torilla, kun Kortesjärven yrittäjät olivat

Kaija Aro (vas.), Tuure Antila, Jaakko Niemistö, Leena Vainionpää, Emmi Niva, Teemu Hakala, Anu Ylinen ja Harri Ojanperä osallistuivat Kauhavan Keskustan syyskokoukseen.

Hakala johtaa Kauhavan keskustaa

KAUHAVAN Keskustan kunnallisjärjestön syyskokous 2023 pidettiin maanantaina 27. marraskuuta Alahärmän palvelutoimistolla. Vuoden 2023 väistyvä puheenjohtaja

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.