Katajan taidetta Soinissa

MINULLE maalaaminen on rakkaussuhde, joka ei osoita merkkejä väljähtymisestä, toteaa vimpeliläinen Sirpa Kataja. Katajan näyttely Siveltimen jäljet on esillä Soinin kirjastossa 3.–31. maaliskuuta.

Katajan elämään taide on kuulunut kiinteästi 40 vuoden ajan. Teiniaikojen kipinä maalaamiseen syttyi uuteen roihuun 1982, kun remontin jäljiltä jäi valkoisia laattoja, joihin hän innostui maalaamaan maisemia vanhoilla öljyväreillä. 20 vuotta sitten työ karjatilan emäntänä sai jäädä, kun Kataja alkoi opettamaan taidetta. Tällä hetkellä hän opettaa ryhmiä kahdessa alueen kansanopistossa, vaikka onkin virallisesti eläkkeellä.

–Oman taiteen tekemisen tarve kulkee kuitenkin mukana koko ajan.

Kun aiemmin Kataja maalasi useimmiten maisemia ja kukkia, nyt syntyy muotokuvia ja abstrakteja aiheita akryylimaaleilla, pastelliliiduilla ja akvarelliväreillä.

–Taiteen tekemisen palo loimuaa minussa edelleen, ja halu jakaa osaamistani eteenpäin.

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.