Hanke tuo pesismuseon nykypäivään – tulossa toimintaa kaiken ikäisille

Suomen Pesäpallomuseo siirtyy entisen Osuuskaupan tiloihin. Arkistokuva.

Julkaistu:

Kategoria:

,

–Pesäpallomuseon siirtyminen Saarikentän viereen, vanhan osuuskaupan alakertaan, antaa museon toiminnan kehittämiselle uusia näkökulmia ja mahdollisuuksia. Samalla toimintoja voidaan tuoda nykypäivään. Suunnitteilla on muun muassa museon kokoelman digitalisoiminen, jolloin museokierrokselle pääsee vaikkapa kotisohvalta. Museon tarjontaa elävöitetään livekuvalla ja interaktiivisella nurkkauksella, jossa jokainen voi kokeilla omia pesisselostajan taitojaan ottelujen ratkaisuhetkillä. Lajin legendoja esittelevät kunniagallerian taulut siirtyvät Jyväskylästä Vimpeliin ja muodostavat perustan tulevaisuudessa kasvavalle pesiksen omalle Hall of Famelle, selvittää hanketyötekijä Eija Koskela.

Museon uuden sijainnin ja digimuseon toteutuksen myötä käyntikerrat tulevat varmasti kasvamaan huimasti. Hankkeen toteuttamilla tapahtumilla halutaan niin ikään saada museolle uusia, kaikenikäisiä kävijöitä.

–Museolle on suunnitteilla avoimien ovien päiviä, kiinnostavia vierailijoita ja muuta mukavaa ohjelmaa ympäri vuoden. Kesäkuukausiksi valmistuva rooliopastus tekee lajin historiaa tutuksi fiktiivisten hahmojen toimesta. Uudistunut museo avautuu kävijöille kevään kuluessa, ja virallisia avajaisia vietetään kesällä.

HANKKEEN toimesta tullaan järjestämään kohtaamispaikkatoimintaa, jonka kokoontumisista tehdään tallenne.

Mainos

–Kohtaamispaikassa jutellaan tietenkin pesiksestä ja kerrotaan omia rakkaimpia pesäpallomuistoja. Tilaisuuksissa on mukana pesislegendoja, joita osallistujat voivat jututtaa. Muisteluiltoja järjestetään yhteistyössä Etelä-Pohjanmaan Muistiyhdistyksen kanssa, Koskela kertoo.

100 vuotta pesistä – museossa -hanke järjestää toimintaa myös lapsille ja nuorille. Lähinnä syyskauteen painottuva tekeminen pitää sisällään pesisaiheisia kädentaitopajoja, näytelmän tekoa sekä lajin 100-vuotiseen taipaleeseen liittyviä piirustus- ja kirjoituskilpailuja.

Hankekuukausien kuluessa on lisäksi mahdollisuus tavata lajiin liittyviä kirjailijoita sekä tutustua Saarikentän olohuoneeseen rakennettavaan mininäyttelyyn.

Hankkeen toiminta pyörähtää kunnolla käyntiin maaliskuun kuluessa. Vimpelin kunnan hallinnoimaa vuoden mittaista projektia rahoittaa Aisapari.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.