Paavola vuoden urheilija Alajärvellä

ALAJÄRVEN nuoriso- ja vapaa-aikatoimen järjestämässä Urheilugaala 2021 vuoden urheilijana palkittiin seiväshyppääjä Mikko Paavola. Kuluneella kaudella Paavola voitti SM-kultaa Kalevan kisoissa, SM-hopeaa hallissa sekä Ruotsi-ottelun seiväshypyn. Harjoitusleirille sunnuntain gaala-aikaan matkalla olleen urheilijan puolesta palkinnon nouti äiti Anneli Paavola.

Vuoden valmentajaksi valittiin Kari Mattila, joka on tehnyt pitkäjänteistä työtä alajärveläisen lentopallon eteen, mistä osoituksena on jopa Mestaruusliiga-tasolla pelaavia entisiä valmennettavia. Viimeisimmäksi hän on ollut valmentamassa C-tyttöjen joukkueen Power Cup-mitalille menneellä kaudella.

Ryhtinuoriksi valittiin Sara Vuorela ja Olavi Yli-Mannila. Vuoden nuori toimija on Mikko Matintupa. Kunnon kuntalaisina palkittiin Heikki ja Juho Hauta-aho, jotka ovat olleet toteuttamassa Valkealammen ensilumenlatua vuodesta 2008 alkaen. Nuorelle pesäpalloilijalle myönnettävä Jouko Etula -palkinto luovutettiin Amanda Tuomelalle.

Järviseudun Urheiluautoilijoiden osalta stipendi myönnettiin rallin SM2-luokan mestaruuden voittaneelle Ville Hautamäelle. Niku Ketola, joka oli parhaillaan EM-kisamatkalla Venäjällä, sai stipendin SM-kullastaan klassisen penkkipunnerruksen M23-sarjassa. Hän on myös PM-voittaja alle 23-vuotiaissa ennätystuloksellaan 187,5 kiloa. Anni Keisanen voitti sisäsoudun MM- sekä SM-kultaa 2 000 metrillä sekajoukkuekisassa sekä naisten joukkueessa MM-hopeaa. Juha Paimen on M60-sarjan voimapunnerruksen Suomen mestari sarjassa 120kg+ Suomen ennätystuloksella 145 kiloa.

Matti Iivarista muistettiin SM-kullasta, jonka hän sai Manse PP:n pelinjohtajana Superpesiksessä.

–Poika-patsas on tänään täällä vierailulla. Ehkä joku teistä nuorista tuo sen vielä tänne joskus uudelleen, totesi tilaisuuden juontanut kansalaisopiston rehtori Titta Väänänen.

Ankkureiden yleisurheilujaoston puolesta stipendit luovutettiin Mikko Paavolalle, Sara Vuorelalle ja Emmi Pitkäkankaalle (T14 keihäs, SM-joukkuekisa, hopea). Lentopallojaosto palkitsi Tiikerisarjan hopeaa voittaneen C-tyttöjen joukkueen sekä pesäpallojaosto C-poikien SM-pronssin voittaneen joukkueen.

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Joukkuekuva EU/Lave yhteisjoukkueen kevätkierroksen viimeisestä pelistä Kälviältä, kun sarjan nousu Ykköseen varmistui. Kuva: Ville Paalanen.

Pallo pyörii 

LAPPAJÄRVEN VEIKKOJEN Pallo pyörii Järviseudulla -hanketta on testailtu ja käynnistelty kesän ajan. Hanke toteutetaan Opetus-

Joukkuekuva EU/Lave yhteisjoukkueen kevätkierroksen viimeisestä pelistä Kälviältä, kun sarjan nousu Ykköseen varmistui. Kuva: Ville Paalanen.

Pallo pyörii 

LAPPAJÄRVEN VEIKKOJEN Pallo pyörii Järviseudulla -hanketta on testailtu ja käynnistelty kesän ajan. Hanke toteutetaan Opetus-

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.

ILMAINEN

Digilehti

Isojako 13.9.