Pohjanmaan Kokoomus nimesi 64 aluevaaliehdokasta Etelä-Pohjanmaalle

Pohjanmaan Kokoomuksen piirihallitus nimesi Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan hyvinvointialueille yhteensä 121 aluevaaliehdokasta. Loput ehdokkaat nimetään 10.12. piirihallituksen kokouksessa, kertoo Kokoomus tiedotteessaan.

Pohjanmaan Kokoomuksen piirihallitus nimesi Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan hyvinvointialueille yhteensä 121 aluevaaliehdokasta. Loput ehdokkaat nimetään joulukuussa 10.12. piirihallituksen kokouksessa.

Pohjanmaan Kokoomuksen puheenjohtaja Jesse Luhtala on iloinen siitä, että aluevaalien ehdokasasettelu on edennyt suunnitelmallisesti ja ehdokkaita saatiin nimettyä runsas joukko. Etelä-Pohjanmaalla nimettiin ehdokkaita yhteensä 65. Täysi lista on 73 ehdokasta.

-Ehdokaslistamme on todella monipuolinen kokonaisuus. Mukana on niin uusia kasvoja kuin kokeneita konkareita. On myös hieno nähdä, että erityisesti sote- ja pelastusalan asiantuntijoita on saatu mukaan, toteaa Jesse Luhtala.

-Kokoomuksen ehdokkaat ovat sitoutuneet rakentamaan tulevasta hyvinvointialueesta mahdollisimman toimivan, joka palvelee koko alueen väestöä. Ihmisten on päästävä sujuvasti hoitoon ja rajalliset resurssit on käytettävä viisaasti. Haluamme pitää huolen myös siitä, että sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelut toimivat saumattomasti yhteen, tiivistää Luhtala.

Toiminnanjohtaja Riikka Varila on tyytyväinen ehdokaslistan kokoonpanoon ja siihen, että se vastaa parhaiten aluevaalien luonnetta.

-Aluevaalien luonne poikkeaa eduskunta- ja kuntavaaleista. Halusimme panostaa monipuoliseen ja laadukkaaseen kokonaisuuteen, josta löytyy jokaiselle valinnanvaraa. Sukupuoli- ja ikäjakaumamme ovat tasaisia ja listalta löytyy monipuolista kokemusta. Erityisen iloinen olen siitä, että olemme houkutelleet mukaan myös runsaasti nuoria. Joulukuussa nimettävät ehdokkaat tulevat täydentämään erinomaisesti nyt vahvistettua kokonaisuutta. Tällä kokonaisuudella Kokoomus haluaa olla maksimoimassa oman kannatuksensa, päättää Varila.

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen aluevaltuustoon ovat ehdolla Järviseudulta ja Kauhavalta Ahopelto Antti, Evijärvi, Ala-Rantala Tiina, Kauhava, Joensuu Jukka, Alajärvi, Lahdenperä Tuomas, Kauhava, Malinen Tanja, Kauhava, Puro Rami, Renko Anna-Maija, Kauhava, Sankelo Janne, Kauhava, Takala Vesa, Kauhava, Tuominen Tapani, Kauhava, Vistbacka Raimo, Alajärvi.

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Korven tilan isäntä Mika Korpi ja Simmental-sonni Rocky.

Eläinten hyvinvointi ennen kaikkea

KORVEN tila sai 6. joulukuuta Kortesjärven Yrittäjien juhlassa Vuoden Yrittäjä -tunnustuksen.

–Tilallamme on vanha tilakyltti, jossa

Karikkolaisia joulutunnelmissa: Antti Purola, Katja Kujala, Kaisa Perälä ja Maija Perälä.

Karikko laulaa taas joulutunnelmaa

KULTTUURIYHDISTYS Karikko ry:n perinteisiin kuuluu joululaulukierros Lappajärven palvelukodeissa. Tänä vuonna on vuorossa seitsemäs kerta: koronan

Kortesjärven Järvi-Veikkojen perinteinen Kortesjärven Joulu -lehti on ilmestynyt.

Kortesjärven Joulu on ilmestynyt

KORTESJÄRVEN Järvi-Veikkojen julkaisema Kortesjärven Joulu-lehti on ilmestynyt. Tämän vuoden lehti on jo 35. vuosikerta!

Tuhti lukupaketti

Karikkolaisia joulutunnelmissa: Antti Purola, Katja Kujala, Kaisa Perälä ja Maija Perälä.

Karikko laulaa taas joulutunnelmaa

KULTTUURIYHDISTYS Karikko ry:n perinteisiin kuuluu joululaulukierros Lappajärven palvelukodeissa. Tänä vuonna on vuorossa seitsemäs kerta: koronan

Kortesjärven Järvi-Veikkojen perinteinen Kortesjärven Joulu -lehti on ilmestynyt.

Kortesjärven Joulu on ilmestynyt

KORTESJÄRVEN Järvi-Veikkojen julkaisema Kortesjärven Joulu-lehti on ilmestynyt. Tämän vuoden lehti on jo 35. vuosikerta! Tuhti

Vilma Metsälä (vas.), Mari Takala ja Noora Mäenpää ovat tyytyväisiä siihen, miten aktiivisesti suomalaiset laittavat paistinrasvat kiertoon.

Kinkkutemppu tulee jälleen – yhden kinkun rasvasta valmistetulla dieselillä pääsee jopa kolme kilometriä

K-market Veto osallistuu myös tänä vuonna, kahdeksatta kertaa, Kinkkutemppu-kiertotaloustempaukseen. Jouluruokien valmistuksesta syntyvät paistinrasvat voi tuoda kaupan keräyspisteeseen kierrätettäväksi 18.12.2023-7.1.2024. Kinkkutemppu kierrättää jo kahdeksatta joulua peräkkäin paistinrasvat uusiutuvaksi dieseliksi. Kekseliäs kiertotalouskampanja onnistui viime vuonna keräämään 45 tonnia rasvajätettä.

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.