Lappajärven kunnanvaltuusto kokoontui päättämään veroista

Lappajärven valtuustossa esitettiin aloite kuntalaisten terveisten tuomisesta valtuuston kokouksiin facebookissa suoritettavien kyselyiden avulla.

Julkaistu:

Kiinteistöverokanta säilyy Lappajärvellä vuonna 2022 vuoden 2021 tasossa. Tuloveroprosentti on vuonna 2022 edelleen 22,00 prosenttia.  

Aiesopimus varhaiskasvatuksen palvelujen ostamisesta Alajärven kaupungilta hyväksyttiin. Ostopalvelusopimuksen laatiminen aloitetaan yhteistyössä Alajärven kaupungin kanssa.  

Talouden osavuosikatsaus annettiin tiedoksi Lappajärven kunnanvaltuustolle.  

Mainos

Perussuomalaisten valtuustoryhmä toi kokoukseen kolme valtuustoaloitetta. Kaksi aloitetta koski tuulivoimaa ja kolmas kuntalaisten vaikuttamismahdollisuutta. Valtuustoaloite neljän kilometrin suojaetäisyydestä tuulivoimaloihin, koskien asuin- ja lomarakennuksia, oli kerännyt 10 allekirjoitusta. Valtuustoaloite tuulivoimahankkeiden ympäristöluvan tarpeesta, joka tulee jokaisessa tuulivoimahankkeessa etukäteen selvittää ja ottaa huomioon kaikessa päätöksenteossa, oli saanut yhdeksän allekirjoitusta. 

Yhdeksän valtuutettua oli allekirjoittanut valtuustoaloitteen, jossa esitetään kuntalaisten osallistumisesta päätöksentekoon epävirallisesti ”kuntalaisten terveiset valtuustolle” -kyselyn muodossa Lappajärvi Facebook-ryhmässä pari päivää ennen jokaista pidettävää valtuustokokousta. Aloitteen mukaisesti “asialliset huomiot sitten luettaisiin valtuuston kokouksen muissa asioissa”.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.