Särkiniemi Liiketoimintaa uudessa normaalissa -hankkeen projektipäälliköksi

Mirva Särkiniemi. Kuva: Jpyp

Julkaistu:

Aihe:

Lappajärveläinen Särkiniemi on työskennellyt aiemmin taloushallinnon tehtävissä tilitoimistossa ja yrityksissä. Hänen liiketalouden tradenomiopintonsa ovat loppusuoralla Seinäjoen Ammattikorkeakoulussa. Työkaluja mikroyritysten liiketoiminnan kehittämiseen Särkiniemen luotsaaman hankkeen tavoitteena on antaa JPYP:n toimialueen mikroyrityksille selviytymiskeinoja edelleen jatkuvaan koronapandemiaan ja tuoda lisäksi valmiuksia tulevaan, uuteen normaaliin.

–Hankkeessa mikroyrityksille tuodaan keinoja oman liiketoiminnan analysointiin, suunnitteluun ja kehittämiseen. Työkaluksi rakennetaan digitaalinen liiketoimintamalli, jonka avulla lisätään ja tiivistetään yhteistyötä yritysten, tilitoimistojen ja rahoittajien välillä, Särkiniemi kertoo.

–Yhteistyön tiivistymiseen ja lisääntymiseen liittyy oleellisesti verkostoituminen muiden toimijoiden kanssa. Tarpeen mukaan hankkeessa voidaan ohjata yrityksiä jatkotoimiin yrityksille kehittämispalveluja tarjoaville verkostokumppaneille.

Mainos

–Työt ovat lähteneet hyvin käyntiin ja seuraavat askeleet hankkeessa ovat kohdeyritysten ja tilitoimistojen kartoitus. Hankkeen avulla voimme tukea myös omistajanvaihdostilanteita sekä ohjata tukalassa taloustilanteessa olevia yrityksiä avun piiriin, Särkiniemi jatkaa.

Hanke jatkuu keväälle 2023  saakka ja kustannusarvio hankkeelle on 119 740 euroa. Hankkeen rahoittajina ovat Leader -toimintaryhmät, Aisapari ry ja Kuudestaan ry. Hankkeen sivu sekä Mirva Särkiniemen yhteystiedot löytyvät Järvi-Pohjanmaan Yrityspalvelu Oy:n verkkosivuilta.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.