”Tällä kaudella keskitytään nauttimaan pelaamisesta”

Ville Vuorela, Jere Saarenmaa ja Eero Mannila kuuluvat miesten joukkueen kokoonpanoon.

Julkaistu:

Aihe:

Kahdesta turnauksesta eli neljästä pelistä on kertynyt yksi piste.

–Ensimmäisessä turnauksessa käytiin toteamassa, että tällaista tämä olikin; toinen oli jo paljon parempi, joukkuepeli alkoi toimia ja todettiin, että osataan vielä pelata.

–Pientä alkukankeutta on ollut. Pelit on olleet ihan hyviä, viimeistelyjä on vain jääty vaille. Pikkuhiljaa mennään eteenpäin, kuvaili Konsta Välisaari. –Kesällä ei ollut varmaa, saadaanko edes joukkuetta kasaan. Nyt pelataan ja pidetään hauskaa. Nousupaineita ei ole, ollaan ehkä sarjan keskikastin joukkue.

Samaa mieltä on Yli-Kesäniemi. –Pyritään varmistamaan sarjapaikka. Kakkosdivari on tosi kovatasoinen nykyään, ja sarjatason lasku puolestaan toisi pidempiä pelireissuja sekä selvän tason laskun. Toki nousukaan ei ole mahdottomuus tällä porukalla. Me ollaan kuitenkin pallollisesti hyvä joukkue, melko nuori ja kohtuullisen nopea. Aiemmat pelit ovat kaatuneet enemmänkin mentaalipuoleen. Tarvitaan vain rutkasti enemmän itseluottamusta.

Se, miksi kesällä ei oltu varmoja joukkueen jatkosta, johtuu pelaajien valumisesta opiskelupaikkakunnille.

–Aiemmin, kun nuoria lähti opiskelemaan, uusia tuli tilalle, mutta nyt ei hetkeen ole nousemassa omia junioreita remmiin. Nyt on muutamia pelaajia armeijassa ja tammikuussa lähtee taas useita. Se vaikeuttaa treenaamista etenkin viikolla, opiskelupaikkakunnilta ei lähdetä noin vain käymään treeneissä. Jatkuvuutta tarvittaisiin, kokee itse paluumuuton Järviseudulle tehnyt Yli-Kesäniemi.

Kesällä somessa huhuiltiin uusia pelaajia treenaamaan, mutta hiljaista oli. –Kaveripiiritkin on aika tiheällä kammalla käyty läpi. Meillä on treeneihin avoimet ovet, voi vaikka tulla vain kokeilemaan harrastusta tai palata salibandyn pariin mukavassa porukassa.

Valmentajakin olisi haussa. Nyt mennään pelaajavalmennuksella, josta Yli-Kesäniemi kantaa päävastuu.

 –On haastavaa valmentaa samalla kun itsekin pitäisi treenata, ja peleissä peluuttamiseen tarvisi apua, ei siinä oman pelaamisen ohessa ehdi miettiä isoja kuvioita.

Yhteistyöllä pelaajavalmennus on kuitenkin toiminut. –Osalla on kokemusta ammattimaisesta valmennuksesta, sitäkin hyödynnetään. Joukkueessa on hyvä henki, asioista keskustellaan ja tehdään yhdessä, vaikkei tilanne ole kovin optimaalinen.

YLI-KESÄNIEMI näkee, että SC Alajärvessä on tehty pitkän aikaa oikeita ratkaisuja. –Harrastajamäärät eivät ole kovin suuria, kilpailu lajien välillä on kovaa, mutta yhteistyötä tehdään useiden paikkakuntien kesken, samoin muiden toimijoiden ja lajien. Pesäpalloilijoillehan tämä olisi optimaalinen talvilaji ja heidät onkin toivotettu tervetulleiksi harjoittelemaan ja pelaamaan.

Yli-Kesäniemi lähtee naisten joukkueen valmennuksen apuun tarvittaessa ja mahdollisuuksien mukaan.

–Tykkään siitä, miten asiat ovat kehittyneet naisten puolella. Miesten ja naisten joukkueet tekevät yhteistyötä myös siinä, että tarvittaessa mennään toisten treeneihin sparraamaan. Junioritoimintaa pitäisi laajentaa, mutta toimijoita tarvisi siihen enemmän. On ollut ilo huomata, että salibandy kiinnostaa. Kun viimeksi ennen kotiturnausta heitin pojille, että saadaan halliin tupa täyteen, he nauroivat. Yleisöä oli hurja määrä eli kysyntää on.

SEURAAVA turnaus käydään lauantaina 13. marraskuuta Uusikaarlepyyn Tähtihallissa, jossa vastustajiksi tulee Blue Fox II, joka pitää sarjan perää ilman pisteitä, sekä Röve, jolla on sarjan kolmas tila sekä viisi pistettä sarakkeessaan.

Kotiturnaus Alajärven monitoimihallilla pelataan 15. tammikuuta.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.