Sinilevä saavutti Evijärven

Valtakunnallisten leväseurantahavaintojen lisäksi kuluneella viikolla viranomaishavaintoja ilmoitettiin Luodonjärven Hästöskatanista, Halsuanjärven uimarannalta ja Ähtärinjärven Ähtärinsalmelta, joissa levää havaittiin hieman. Viranomaishavainnon mukaan runsaasti levää havaittiin Vetelin Räyringinjärvellä. ELY-keskukselle ilmoitetuista kansalaishavainnoista kuluneen viikon aikana sinilevää havaittiin hieman Kauhajoen Nummijärvellä, Alavuden Ponnenjärvellä, Vetelin Räyringinjärvellä, Lestijärvellä ja Mustasaaren Skinnarfjärdenillä. Kansalaishavaintojen mukaan runsaasti sinilevää havaittiin Kuortaneenjärvellä ja Mustasaaren Kastvikenillä. Kansalaiset voivat ilmoittaa levähavainnoista Järvimeri-wikin nettisivuille tai leväpuhelimen numeroon 0295 027 990.

Pitkään jatkunut hellesää ja lämmenneet vedet ovat kiihdyttäneet sinilevän kasvua, ja erityisesti kansalaishavainnot ovat lisääntyneet juhannuksen jälkeisellä viikolla. Sinilevää sisältävän veden käyttöä ei suositella, sillä osa sinilevistä on myrkyllisiä ja aiheuttaa muun muassa iho-oireita ja pahoinvointia. Erityisesti pienet lapset ja lemmikkieläimet on pidettävä pois sinileväpitoisen veden lähettyviltä.

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Kauhavan kaupunki ja muut toimijat järjestävät vanhustenviikolla erilaisia aktiviteettejä ikäihmisille.

Vanhustenviikon juhlintaa Kauhavalla

Vanhustyön keskusliiton käynnistämää Vanhustenpäivää on vietetty vuodesta 1954 lähtien. Tänävuonna vanhustenviikkoa vietetään 1.–8.10.2023 teemalla Tehdään

Kauhavan kaupunki ja muut toimijat järjestävät vanhustenviikolla erilaisia aktiviteettejä ikäihmisille.

Vanhustenviikon juhlintaa Kauhavalla

Vanhustyön keskusliiton käynnistämää Vanhustenpäivää on vietetty vuodesta 1954 lähtien. Tänävuonna vanhustenviikkoa vietetään 1.–8.10.2023 teemalla Tehdään

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.

ILMAINEN

Digilehti

Isojako 13.9.