Koulumaastot käynnisti Lappajärven yleisurheilukesän

Kaikki kilpailleet esikoululaiset ovat palkintonsa ansainneet!
SAMANA hellepäivänä, kun koivuihin puhkesi hiirenkorvat, järjestettiin Lappajärven koulumaastot. Yli sata reipasta alakoululaista kilpaili Nissin stadionin maastossa ikuisuudelta tuntuneen kahden vuoden tauon jälkeen.

Vanhimpia ikäluokkia hallitsivat Rantakankaan koulun Lotta Viinamäki ja Yhteiskoulun Ruslan Kuikin. Ensimmäisellä kierroksella Lotta Viinamäen kilpakumppanit Anni Puro ja Heljä Turpeinen sinnittelivät vielä jonkin matkaa hänen vauhdissaan. Viinamäki oli voittanut aiemmin jo useita koulumestaruuksia. Sitä vastoin isojen poikien sarjan voittaneelle Ruslan Kuikinille mestaruus oli ensimmäinen.

–Kyllä hyvältä tuntuu nyt juoksun jälkeen, Kuikin iloitsi.

Nuorempana painia harrastanut poika on aloittanut säännöllisen juoksuharjoittelun.

–Juoksen joka päivä noin kolmen kilometrin lenkin, Mynkelinmäellä asuva lahjakkuus kertoi.

Senioriopettaja Esa Männikön lähettämänä kolmos-nelosluokkalaisten sarjassa starttasi peräti 17 poikaa. Kolme juoksijaa erottautui omaksi joukokseen ensimmäisellä kierroksella. Kolmantena alussa juossut Petrus Kankaanpää jakoi voimansa oikein ja voitti lopuksi tiukan vastuksen antaneen Veikka Viinamäen. Molemmat pojat kellottivat erinomaiset, alle kuuden minuutin ajat, mikä kertoo hyvästä pohjakunnosta ja mahdollistaisi pidemmillä ratamatkoilla kilpailemisen kesän aikana.

Tällä kertaa koulupiirien epävirallinen Itä-Länsi-ottelu päättyi Länsirannan koulun voittoon, sillä se saavutti kaksi ykkössijaa (voittajat Simeon ja Linne Luoma) Rantakankaan yhtä vastaan. Alakoululaisten urheilukevät huipentuu koulujen välisiin yleisurheilukilpailuihin torstaina 27. toikokuuta.

VUOSIKYMMENIÄ Lappajärvi hallitsi Etelä-Pohjanmaalla alakoululaisten yleisurheilun joukkuekisaa. Valtakunnallisessa Hese-kisassa 5.–6.-luokkalaiset kilpailevat 12-henkisin joukkuein hyppäämällä, heittämällä ja juoksemalla. Vaikka maitokannukisojen moninkertainen mestari Yhteiskoulu ei tänä keväänä asiasta innostunut, niin kokonaan ei mittelö sentään jäänyt väliin Lappajärveltä.

–Meillä Länsirannan koululla osallistuttiin Hese-kisaan etänä kotikentällä tehdyin tuloksin, kertoi opettaja Jaana Pyy.

Aplodit länsirantalaisille yleisurheiluperinteiden vaalimisesta!

Tapani Tyynelä

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.