Vaikeasta ajasta versoo valoa

Samuel Hoisko oli mukana HTF Groupin musiikkiprojektissa, jonka tuotoksena syntyi ENNE-yhtyeen Muusa-kappale ja sen musiikkivideo.

Julkaistu:

Kategoria:

,

–Tämä musiikkivideo oli kohtuullisen iso projekti, jossa käytettiin perinteistä videokuvausta ja myös greenscreen-tekniikkaa. HTF Groupin projektit ovat aina yllättäneet erilaisilla ja ennakkoluulottomilla visioillaan, joita parhaani mukaan pyrin tuottamaan asiakkaan toiveiden mukaiseksi, Neliömedia Oy:n yrittäjä Samuel Hoisko kertoo.

Idean taustalla oli toimitusjohtaja Jukka Asp KVS Valaistussuunnittelu Oy:stä, joka on osa HTF Groupia. KVS on erikoistunut vaativiin valaistusratkaisuihin ja sähköön sekä alan tukkuliiketoimintaan.

–Jukalla oli vahva visio videon viestistä ja minulle on mielekästä tehdä projekteja sellaisten asiakkaiden kanssa, jotka haluavat itsekin heittäytyä mukaan tekemiseen. KVS:n työntekijät ja johto ovat olleet todella hyvin mukana ja sellaisetkin, kenelle kameran edessä oleminen ei varsinaisesti ole se ”oma juttu”, lähtivät rohkeasti mukaan, Hoisko jatkaa.

ASP kutsui seinäjokelaisen ENNE-bändin musiikintekoon. Syntyi herkkä ja melodinen Muusa -single, joka julkaistiin Spotifyssa 5. huhtikuuta.

–Videon ensimmäiset kohdat lumisessa maisemassa oli todella haastavat. Ilma oli kylmä ja alijäähtynyt vesi hankaloitti työn tekemistä entisestään. Laitteiston pitäminen kuvauskunnossa saatiin onneksi kunnialla maaliin, muistelee Hoisko.

Asp halusi tukea koronan kurimuksessa kärsivää tapahtuma- ja kulttuurialaa.

–Minun on helppo samastua tekijöiden asemaan, sillä olen toiminut aiemmin itsekin toistakymmentä vuotta musiikkialalla ja tapahtumanjärjestäjänä. Aloin pohtia, miten yrityksemme voisi auttaa tekijöitä tässä kaikille erittäin haastavassa tilanteessa, kertoo Asp.

HOISKO pitää itseään onnekkaana, koska töitä on riittänyt myös korona-aikana.

–Teen paljon asuntojen myyntikuvausta, sisustuskuvausta ja asuntojen esittelyvideoita. Lisäksi saan tehdä mainostoimistoille alihankintana valo- ja videokuvausta erilaisiin tarpeisiin. Minulle on kehittynyt tässä vuosien varrella laaja verkosto eri yrityksiä, joille olen saanut tehdä kuvapankkeja, yritysvideoita ja tuotekuvauksia.

ENNE on vuonna 2018 perustettu poprock-yhtye, jonka bändikämppä sijaitsee Seinäjoella. ENNEn musiikillinen estetiikka nojaa orgaanisiin soundeihin. Laulaja/pianisti Terhi Tikkamäki, rumpali Rami Rissa sekä basisti Janne Raiski ovat soittaneet samoissa kokoonpanoissa jo vuodesta 2006 lähtien. Telaketjussakin vaikuttanut kitaristi Tuomo Unkuri tuo sävellyksillään ja sovituksillaan oman mausteensa tuotantoon. Biisit ovat pääosin Terhi Tikkamäen käsialaa. Muusa-singlellä kokoonpanossa on mukana myös Tuomas Hannuksela, saksofoni.

–Jukka halusi biisin sanoihin moniulotteisuutta. Tuskailimme tekstin kanssa pitkään. Tämän kappaleen kohde, muusa, voidaan mieltää minä tahansa luovuuden lähteenä: valona, musiikkina tai romanttisen rakkauden kohteena. Viimeisessä säkeistössä lauletaan haasteista ja siitä, että niiden edessä ei pidä luovuttaa. Tämä ohjenuora pätee paitsi luomisen prosessissa, myös tässä ajassa, jota nyt elämme, Terhi Tikkamäki pohtii.

TAIDETTA tai kulttuuria voi hankkia muullakin tavalla kuin ostamalla lippuja tapahtumiin. Kaikilta osapuolilta kaivataan nyt tahtoa, luovuutta ja yrittämisen halua. Jo muutamilla tuhansilla eurolla voi kustantaa vaikkapa levyn tai muun teoksen ja tukea samalla niiden tekijöitä.

–Heitänkin haasteen kaikille yrittäjille: pyritään luovuuteen ja pohditaan sitä, miten voisimme auttaa toisiamme näiden vaativien aikojen yli, Jukka Asp kannustaa.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.