Joensuu-Salosta tutkijayliopettaja

Sanna Joensuu-Salo. Kuva: SeAMK

Alajärvellä asuva Sanna Joensuu-Salo on tehnyt pitkän, 17 vuotta jatkuneen uran SeAMKissa. Filosofian tohtoriksi hän väitteli Jyväskylän yliopistosta vuonna 2006 ja kauppatieteiden tohtoriksi Vaasan yliopistosta viime marraskuussa. Hän toimii SeAMKissa kasvuyrittäjyys ja omistajanvaihdokset -vahvuusalan vetäjänä ja on ansioitunut muun muassa tutkimus- ja sidosryhmäyhteistyössä, ulkopuolisen rahoituksen hankinnassa, julkaisutoiminnassa sekä kansainvälisessä toiminnassa.

–Olen erittäin iloinen tästä mahdollisuudesta keskittyä yhä enemmän SeAMKin tutkimustoiminnan kehittämiseen. Meillä on jo nyt kansainvälisen tason tutkimusta yrittäjyyden eri teemoista. Tällä hetkellä teemme tutkimusta muun muassa yritysten digitalisaation ja kasvun välisestä suhteesta, yritysten uudistumisesta omistajanvaihdosten yhteydessä, yrittäjyysaikomuksista sekä hybridiyrittäjyydestä. Kansainvälisen tason tutkimuksen tekemisen lisäksi meille on erittäin tärkeää, että SeAMKin tutkimuksen tulokset hyödyttävät koko Etelä-Pohjanmaata ja pyrimmekin levittämään uutta tietoa aktiivisesti eri sidosryhmille, Joensuu-Salo kertoo.

Mainos

SeAMKin sisäinen tenure track -ohjelma on käynnistetty alkuvuoden 2021 aikana. Ohjelman kriteerit täytettyään opetushenkilöstöön kuuluvat voivat saada nimityksen tutkijayliopettajaksi tai tutkija-lehtoriksi ja päätoiminen tutkimus- ja kehittämistoiminnan henkilöstö erityisasiantuntijaksi tai erikoistutkijaksi.

–Tenure trackin taustalla on halu mahdollistaa SeAMKin sisäistä urakehitystä ja motivoida työntekijöitä väitöskirjan valmistumisen jälkeen sekä sitouttaa heitä pysymään SeAMKissa. Tällä ohjelmalla haluamme myös toteuttaa strategiaamme ja vahvistaa edelleen meidän vahvuusalojamme. Yliopistoissa on perinteisesti tenure track -ohjelmia professoriksi tähtääville, mutta ammattikorkeakoulussa ei vastaavia ohjelmia ole ollut, vararehtori Elina Varamäki kertoo.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.