Kaksineuvoinen rokottaa 70 vuotta täyttäviä ja sitä vanhempia

THL tiedotti viime viikolla, että AstraZenecan-koronarokotteella voidaan rokottaa myös yli 70-vuotiaita. Valtakunnallisen linjauksen mukaan rokotukset jatkuvat AstraZenecan rokotteella sen saatavuuden mukaan. Täten myös Kuntayhtymä Kaksineuvoisessa koronarokotukseen voivat tiistaista 16.3.2021 lähtien varata ajan kaikki 1951 tai aiemmin syntyneet. Eri ikäryhmille on käytössä eri ajanvarausnumerot.

KAKSINEUVOISESSA rokotetaan tällä hetkellä alle 70-vuotiaista riskiryhmä 1:een kuuluvia. Yli 70-vuotiaiden rinnalla rokotetaan myös THL:n määrittelemään riskiryhmä 1:een kuuluvia 18–69-vuotiaita henkilöitä.

Kaikissa ajanvarausnumeroissa on takaisinsoittojärjestelmä. Kuntayhtymän työntekijä ottaa yhteyttä, kun vapaita aikoja koronarokotukseen on saatavilla. Rokoteaikoja annetaan asiakkaille sitä mukaa, kun kuntayhtymä saa vahvistuksen saapuvien rokotteiden määristä. Yhdellä puhelulla voi varata useamman rokoteajan, esimerkiksi molemmille puolisoille. Lisäksi kaikissa ryhmissä on käytössä on nettiajanvaraus osoitteessa www.hyvis.fi. Yksityiskohtainen ohje nettiajanvarauksen tekemiseen löytyy kuntayhtymän verkkosivuilta.

Riskiryhmään 1 katsotaan kuuluvaksi sellaiset henkilöt, joilla on vakavalle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistava sairaus tai tila elinsiirto tai kantasolusiirto, aktiivisessa hoidossa oleva syöpätauti, vaikea puolustusjärjestelmän häiriö, vaikea krooninen munuaissairaus, vaikea krooninen keuhkosairaus, lääkehoitoinen tyypin 2 diabetes tai Downin oireyhtymä.

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.