Järvi-Pohjanmaalla koronatilanne ennallaan

Edellisen, 3.3.2021 annetun tiedotteen jälkeen Järvi-Pohjanmaan alueen asukkailla ei ole todettu uusia koronavirustartuntoja, kertoi pandemiajohtoryhmä tiedotteessaan 8. maaliskuuta. Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alueella on todettu koko epidemian aikana 136 koronatartuntaa.

Talvilomien aikaan ihmiset ovat liikkuneet runsaasti maakuntien välillä. Työpaikalle, kouluihin tai päivähoitoon ei saa mennä, jos on pieniäkään koronavirustartuntaan sopivia oireita. Tällöin on hakeuduttava koronatestaukseen Järvi-Pohjanmaan flunssapoliklinikalle, ajanvaraus numerosta 06-2412 770, muistuttaa pandemiajohtoryhmä.

Muualla Suomessa asuva henkilö oleskeli viime viikolla perheensä luona Järvi-Pohjanmaan alueella. Hän oli hakeutunut loppuviikosta koronatestiin, joka osoittautui positiiviseksi. Hänen läheisessä kontaktissa olleet henkilöt on asetettu karanteeniin. Tällä hetkellä Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alueella on yhteensä 3 henkilöä eristyksissä tai karanteenissa. Kyseinen henkilö oli oleskellut Alajärven uimahallin pukutiloissa ja kuntosalilla keskiviikkona 3.3. noin kello 10-11. Samoihin aikoihin pukutiloissa ja kuntosalilla olleita pyydetään tarkkailemaan oireita ja ottamaan yhteyttä terveyskeskukseen pienistäkin oireista.

Järvi-Pohjanmaan alueen kuntien yläkoulujen luokat 7-9 ovat lähiopetuksessa. Lähiopetuksen jatkamisen turvaamiseksi alueen kouluissa on otettu käyttöön kaikki mahdolliset tartuntoja ehkäisevät toimenpiteet ja yläkouluille otetaan käyttöön vahva kasvomaskin käyttösuositus. Maskeja jaetaan oppilaille tarpeen mukaan. Alajärven ja Vimpelin lukioissa jatkajat (2. vuosikurssi) ovat etäopetuksessa 12.-31.3.2021. Iso osa heistä osallistuu myös ylioppilaskirjoituksiin, ja tällä järjestelyllä halutaan varmistaa ylioppilaskirjoituksien onnistuminen. Kaikkia ylioppilaskirjoituksiin osallistuvia kehotetaan omaehtoiseen karanteeniin sekä ennen ylioppilaskirjoituksia että niiden aikana.

Ensimmäisen koronarokoteannoksen on saanut noin 1 800 henkilöä. Yli 80-vuotiaista rokotteen on saanut noin 90 prosenttia ja myös heidän kanssaan samassa taloudessa asuvia omaishoitajia on rokotettu. Rokotukset ovat meneillään tällä hetkellä 70-79-vuotiaille ja 65-69-vuotiaille 1. riskiryhmään kuuluville henkilöille.

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Karikkolaisia joulutunnelmissa: Antti Purola, Katja Kujala, Kaisa Perälä ja Maija Perälä.

Karikko laulaa taas joulutunnelmaa

KULTTUURIYHDISTYS Karikko ry:n perinteisiin kuuluu joululaulukierros Lappajärven palvelukodeissa. Tänä vuonna on vuorossa seitsemäs kerta: koronan

Karikkolaisia joulutunnelmissa: Antti Purola, Katja Kujala, Kaisa Perälä ja Maija Perälä.

Karikko laulaa taas joulutunnelmaa

KULTTUURIYHDISTYS Karikko ry:n perinteisiin kuuluu joululaulukierros Lappajärven palvelukodeissa. Tänä vuonna on vuorossa seitsemäs kerta: koronan

Vilma Metsälä (vas.), Mari Takala ja Noora Mäenpää ovat tyytyväisiä siihen, miten aktiivisesti suomalaiset laittavat paistinrasvat kiertoon.

Kinkkutemppu tulee jälleen – yhden kinkun rasvasta valmistetulla dieselillä pääsee jopa kolme kilometriä

K-market Veto osallistuu myös tänä vuonna, kahdeksatta kertaa, Kinkkutemppu-kiertotaloustempaukseen. Jouluruokien valmistuksesta syntyvät paistinrasvat voi tuoda kaupan keräyspisteeseen kierrätettäväksi 18.12.2023-7.1.2024. Kinkkutemppu kierrättää jo kahdeksatta joulua peräkkäin paistinrasvat uusiutuvaksi dieseliksi. Kekseliäs kiertotalouskampanja onnistui viime vuonna keräämään 45 tonnia rasvajätettä.

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.