Alvar Aalto -matkailureittiyhdistys yhdistää Aalto-kohteet

Maison Louis Carrén (1956-59, 1961-63), sisäänkäynti. Bazoches-sur-Guyonne, Ranska. Valokuva Martti Kapanen © Alvar Aalto -säätiö.

Julkaistu:

Kategoria:

,

Alvar Aallon arkkitehtuurikohteissa palvellaan tälläkin hetkellä pieniä ryhmiä turvallisesti, huolimatta pandemia-ajan matkailun haasteista ja rajoituksista. Palveluja on myös viety verkkoon ja toteutettu virtuaalisesti, esimerkiksi opastettuina kierroksina ja tapahtumina. Matkailureitin Visit Alvar Aalto -verkkopalvelua ideoidaan ja kehitetään jatkuvasti kohdevalikoiman ja palvelutarjonnan, muun muassa kieliversioiden ja sisältöjen osalta.

Alvar Aalto -kaupunkien matkailuyhteistyö uuteen vaiheeseen

Vuonna 2017 perustettu Alvar Aalto -kaupunkien verkosto edistää kaupunkien, kuntien ja alueiden elinvoimaisuutta matkailun keinoin. Hyvällä yhteistyöllä ja palvelutuotannolla on jo lisätty matkailualueiden positiivista näkyvyyttä ja kävijämääriä. ”Kun kansainvälinen matkailu hiljeni viime kesänä, kotimaan matkailijat löysivät tiensä lukuisiin Aalto -kohteisiin. Pitkäjänteinen yhteistyö ja valtakunnallinen markkinointi kantavat nyt hedelmää. Matkailijan näkökulmasta on parasta, että kaikki Aallon arkkitehtuurikohteet ja niihin liittyvät palvelut löytyvät nyt ja jatkossa kätevästi yhdestä verkko-osoitteesta”, toteaa matkailureitin tuottaja Noora Kiili Alvar Aalto -säätiöstä.

Matkailuyhteistyö on edennyt uuteen, tärkeään vaiheeseen, kun Alvar Aalto -säätiön ja Alvar Aalto -kaupunkien yhteishanke Aallon arkkitehtuuri- ja muotoiluperinnön matkailureitti ry -yhdistys on nyt aloittanut toimintansa. Yhdistys perustettiin heinäkuussa 2020.

”Yhdistyksen tavoitteena on kehittää matkailureitin toimintaa ja edistää matkailua Alvar Aallon suunnittelemiin kohteisiin Euroopassa ja muualla maailmassa. Jäseniksi ovat tervetulleita kaikki yleisölle tavalla tai toisella saavutettavat kohteet ja palveluntarjoajat”, kertoo kulttuurireittiyhdistyksen puheenjohtaja Heli Leinonkoski. ”Kaikki maailmanperintökohteiksi ehdotettavat Aalto-kohteet kuuluvat myös Alvar Aalto -matkailureittiin”, muistuttaa Alvar Aalto -säätiön toimitusjohtaja Tommi Lindh.

Alvar Aallon arkkitehtuuria on esitetty Alvar Aalto -säätiön johdolla ensimmäisenä suomalaisena aloitteena Euroopan neuvoston kulttuurireittien joukkoon. Matkailureitti Alvar Aalto Route – 20th Century Architecture and Design kattaa yli 60 arkkitehtuurikohdetta 27 kaupungissa viidessä eri maassa – Suomessa, Saksassa, Virossa, Italiassa ja Ranskassa. Potentiaalisia Alvar Aalto -kohteita löytyy yhteensä kymmenestä Euroopan maasta Suomen Rovaniemeltä Italian Riola di Vergatoon. Euroopan neuvoston kulttuurireitin hakemusprosessi etenee auditoinnin kautta mahdolliseen sertifiointiin keväällä 2021. Pyhän Olavin merireitti Turun saaristossa kuuluu jo Euroopan neuvoston kulttuurireitteihin, kun se liittyi osaksi Norjasta koordinoitua Pyhän Olavin reittiä.
 

Eurooppalaiset kulttuurireitit kulkevat historiallisilla jalanjäljillä

Eurooppalaiset kulttuurireitit (Cultural Route of the Council of Europe) tuovat Välimeren, Alppien, Tonavan ja Itämeren alueiden monipuolisen kulttuurihistorian tutuksi mm. arkkitehtuurin ja gastronomian välityksellä. 38 reittiä on tähän mennessä saanut Euroopan neuvoston sertifikaatin. ”Vanhojen kulttuurihistoriallisten teemojen ympärille rakennettujen kulttuurireittien joukossa Alvar Aallon arkkitehtuuri ja muotoilu muodostavat modernin rakennustaiteen kokonaisuuden, tuoden yhteen kansainvälisesti tunnetun suunnittelijan merkittävimmät kohteet”, kertoo Tommi Lindh. ”Kulttuurireittistatus edistäisi toteutuessaan Alvar Aallon rakennusten kansainvälistä tunnettuutta ja vahvistaisi Aallon tuotannon merkittävyyttä osana eurooppalaista kulttuuriperintöä”, Lindh arvioi.

Euroopan neuvoston kulttuurireittien teeman tulee olla yhteinen vähintään kolmelle maalle. Reittien tulee edistää toiminnallaan kulttuurin kestävää kehitystä, kulttuuri- ja nuorisovaihtoa ja kulttuuriperintökasvatusta sekä siihen painottuvaa kulttuurimatkailua. Reittejä koskevan sopimuksen taustalla vaikuttavat Euroopan neuvoston kulttuuri- ja kulttuuriperintösopimukset. ”Pidämme kulttuuriyhteistyötä ja suomalaisen kulttuurin esiintymistä Euroopan neuvoston kulttuurireittien kontekstissa tärkeänä. Se avaa mahdollisuuksia myös kulttuurimatkailun aiempaa laajempaan kehittämiseen”, kertoo opetus- ja kulttuuriministeriön neuvotteleva virkamies Anne Mattero. Suomi on liittynyt Euroopan neuvoston kulttuurireittejä koskevaan laajennettuun osittaissopimukseen vuonna 2018.

Keväällä 2018 Venetsian arkkitehtuuribiennaalin yhteydessä julkistettu Visit Alvar Aalto -verkkopalvelu palvelee tällä hetkellä suomen-, englannin-, venäjän-, saksan- ja japaninkielisiä matkailijoita. Hanke on saanut tukea Opetus- ja kulttuuriministeriön kulttuurimatkailun tuotteistamisen erityisavustuksesta.

TIETOA Alvar Aalto -matkailureitin verkkopalvelusta

Visit Alvar Aalto -verkkopalvelu lukuina 2020:
• yli 60 Alvar Aallon arkkitehtitoimiston suunnittelemaa, matkailijoille avointa kohdetta
• 30 kiertomatkaa, joita myy 10 matkatoimistoa
• 26 Alvar Aalto -kaupunkia
• Yli 100 palveluntarjoajaa
• 4 kieliversiota (suomi, englanti, venäjä ja japani)
• Yli 600 valokuvaa
• lanseerattu toukokuussa 2018
• Alvar Aalto -säätiön ylläpitämä tietopalvelu

Kävijätietoja:
• n. 40 000 kävijää ja yli 100 000 sivujen katselukertaa / vuosi
• Käyttäjän selaimen kielen mukaan: 41% suomi, 24% englanti, 11% japani, 8% venäjä, 16% muut kielet
• Lähdemaan mukaan: 50% Suomi, 11% Japani, 10% Venäjä, 5% USA, 3% Iso-Britannia, 1,7% Italia, 21,3% muut maat
• Liikenteestä 70% hakukonelähtöistä, 15% suoraa ja 12% muiden sivustojen kautta

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.