Turvallinen jäällä liikkuminen

Erityisesti varottavia paikkoja ovat joet, järvien kapeikot, karikot, niemenkärjet, jokien ja purojen suistot, kaislikot, laivaväylät, sillat ja laiturit. Kuva SUH (Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto ry)
Vuosittain Suomessa menehtyy 10-30 ihmistä jäihin vajoamisen seurauksena. Nämä onnettomuudet olisivat kuitenkin estettävissä. Turvallisen jäällä liikkumisen edellytys on, että tuntee jään, jäällä liikkumiseen liittyvät riskit ja varustautuu oikein.

Ennen jäille lähtöä

Älä liiku jäällä ennen kuin olet täysin varma, että se on kantavaa koko liikkuma-alueellasi. Jään kantokyky pitää aina mitata teräsjään mukaan. Yksinään kulkevan ihmisen alla on oltava vähintään viisi senttimetriä teräsjäätä. Moottorikelkalla ajettaessa teräsjäätä on oltava koko ajoreitin pituudella vähintään 15 senttimetriä. Autolla on turvallista ajaa ainoastaan merkityillä jääteillä.
Tuulella syntynyt jää on hauraampaa kuin tyynellä säällä syntynyt jää, ja merijää on hauraampaa kuin makean veden jää. Halkeamat heikentävät jään kantavuutta, vaikka ne eivät ulottuisikaan jään läpi. Tämän johdosta on syytä varoa heikoille jäille menemistä. Erityisesti varottavia paikkoja ovat joet, järvien kapeikot, karikot, niemenkärjet, jokien ja purojen suistot, kaislikot, laivaväylät, sillat ja laiturit.

Järkeä ja oikeat varusteet jäälle:

Varustaudu hyvissä ajoin hankkimalla oikeat varusteet. Jäällä kulkijan vähimmäisvarustukseen kuuluvat kaulalla käyttövalmiina roikkuvat jäänaskalit ja metallipäinen keppi jään kestävyyden koettelemiseen. Mukaan tulee ottaa selkäreppu, joka on pakattava kelluttavaksi ja oltava napakasti mahavyöllä kiinni. Reppuun on syytä pakata kuivat alusvaatteet vesitiiviisti muovikasseihin, ja lisäksi ottaa mukaan kevyt hypotermiapussukka, jolla voidaan estää lisäjäähtyminen jäihin vajoamisen jälkeen. Toisen auttamiseksi repun sivutaskuun kannattaa laittaa köysi tai heittoliina, jonka toinen pää sidotaan valmiiksi kiinni reppuun. Myös pilli kuuluu jäällä liikkujan varustuksiin. Paljon jäällä liikkuvien paras turvavarustus on kuivapuku, joka suojaa tuulelta ja sateelta ja vedessä ollessa pitää kuivana ja pinnalla. Puku ja hyvä aluspukeutuminen (kerrospukeutuminen) estää tehokkaasti myös ruumiinlämmön alenemista.

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Kauhavan kaupunki ja muut toimijat järjestävät vanhustenviikolla erilaisia aktiviteettejä ikäihmisille.

Vanhustenviikon juhlintaa Kauhavalla

Vanhustyön keskusliiton käynnistämää Vanhustenpäivää on vietetty vuodesta 1954 lähtien. Tänävuonna vanhustenviikkoa vietetään 1.–8.10.2023 teemalla Tehdään

Kauhavan kaupunki ja muut toimijat järjestävät vanhustenviikolla erilaisia aktiviteettejä ikäihmisille.

Vanhustenviikon juhlintaa Kauhavalla

Vanhustyön keskusliiton käynnistämää Vanhustenpäivää on vietetty vuodesta 1954 lähtien. Tänävuonna vanhustenviikkoa vietetään 1.–8.10.2023 teemalla Tehdään

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.

ILMAINEN

Digilehti

Isojako 13.9.