Alajärven kirkkovaltuusto 16.12.2020: Talouden luvut päätynevät plussalle

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

Verotuloja lasketaan seurakunnassa saatavan vuoden aikana 1,92 miljoonaa euroa, josta kirkollisverotulojen osuus on 1 730 000 euroa ja valtionrahoituksen 190 000 euroa. Kirkollisverojen perusteena on kirkkovaltuuston päättämä kirkollisveroprosentti, joka on Alajärven seurakunnassa 1,75.

Kirkkohallitus ennustaa, että kirkollisveron määrä kasvaisi koko kirkossa keskimäärin 1,7 prosenttia kokonaistalouden kasvun myötä. Seurakuntien talouden haaste on jäsenmäärän väheneminen, jonka arvioidaan olevan lähivuosina keskimäärin noin 1,3 prosenttia vuodessa vanhenevan ikärakenteen ja kirkosta eroamisten vuoksi. Alajärven seurakunnan kirkkoon kuuluvuusaste oli 85,4 prosenttia vuonna 2019.

Toimintatuottojen arvioidaan pysyvän edellisen vuoden tasolla ja -kulujen laskevan noin 1,8 prosenttia. Käyttötalousosassa suurimman menoerän aiheuttavat henkilöstökulut, joiden osuus toimintamenoista on noin 62,1 prosenttia. Ne kasvavat viime vuoteen verrattuna noin 1,9 prosenttia.

Investointiosaan kirjattiin Alajärven kirkon ja tapulin ulkomaalaus, 200 000 euroa, sekä kirkon sähkölämmitysjärjestelmän peruskorjaus, 60 000 euroa.

KOKOUKSESSA käytiin keskustelua kirkon nettiyhteydestä sekä yleensä striimauksesta, joka on tullut jäädäkseen. Päätettiin, että johtoryhmä ottaa tehtäväkseen selvittää tarvittavan IT-kaluston hankinnan kustannukset sekä tarvittavat resurssit.

Antti-Kalle Levijoki esitti, että investointeihin lisätään 20 00 euroa kirkon alueen valokuituyhteyden rakentamiseen sekä striimaukseen tarvittavien välineistön hankkimiseen. Asiasta käytiin keskustelua, mutta Levijoen esitys ei saanut kannatusta. Sen sijaan valtuusto antoi kirkkoneuvostolle tehtäväksi asian valmistelun seuraavaan kirkkoneuvostoon ja sitä kautta kirkkovaltuustolle lisämäärärahana vuoden 2021 talousarvioon.

TALOUSARVION 2020 toteutuma lokakuun loppuun kirkollisveron osalta 2,1 prosenttia parempi kuin vuonna 2019. Tilikauden tulos on lokakuun lopun tilanteen pohjalta ennustettuna 46 193 euroa ylijäämäinen, kun vastaavana ajankohtana vuotta aiemmin se oli 167 717 euroa ylijäämäinen. Tuloja kertyi vähemmän kokoontumisrajoitusten vuoksi.

Seurakuntatalon käyttövesiputkiston uusiminen tuli odotettua kalliimmaksi ja siihen tarvittiin 20 000 euron lisämääräraha, jonka kirkkovaltuusto myönsi.

2017 kirkkovaltuusto päätti muuttaa Lehtimäen seurakuntamestarin viran 60-prosenttiseksi. Tarkoituksena oli, että haudankaivuu ulkoistetaan. Tämä ei kuitenkaan onnistunut, sillä tarjouksia ei saatu, vaan seurakuntamestari on edelleen kaivanut haudat ja tämä on korvattu hänelle lisätunteina. Kesäaikana seurakuntamestari on lisäksi tehnyt täydet viikkotunnit, sillä työmäärä lisääntyy tällöin hautausmaalla huomattavasti. Kirkkovaltuusto päätti, että virka muutetaan 80-prosenttiseksi marraskuun alusta huhtikuun loppuun ja toukokuun alusta lokakuun loppuun virka on kokoaikainen.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.