Muistoseurat 3.5 on valmis

Muistoseurojen kolmanteen osaan kuvattiin lisää materiaalia. Pidempi versio elokuvasta on nyt valmis. Tämänkesäisessä arkistokuvassa kuvattiin kohtausta ravintolassa. Kuva: Jarmo Vainionpää

Julkaistu:

Aihe:

Muistoseurat-elokuvasarjan kolmas osa Haaveita ja harha-askelia julkaistiin joulukuussa 2019. 50 minuutin mittaiseen elokuvaan kuvattiin kuitenkin tänä kesänä puoli tuntia uutta materiaalia, jolla tarina venyy koko illan mittaiseksi.

Uudet kohtaukset jatkavat tarinaa siitä, mihin alkuperäinen elokuva loppui, eli Torstin ja Tyynen vihkiäisistä, mutta lisää materiaalia kuvattiin myös elokuvan alkuun, kertoo yksi pääosanäyttelijöistä, Jarmo Kumpula.

–Mielestäni uusi materiaali selkeyttää pikkuisen asioita. Alkuperäisessä elokuvassa mentiin aika nopealla tahdilla, hän sanoo. –Uusi juttu on vielä enemmän elokuvamaisempi.

UUDET kohtaukset kuvattiin heinä–elokuussa, pääsääntöisesti Lappajärvellä mutta myös Kauhavalla.

Kuvauksissa oli hupaisaa, ja Kumpula uskoo, että lopputeksteihin on jälleen luvassa pilalle mennyttä materiaalia.

–Olin taas pääosassa niin hyvässä kuin pahassakin, Kalen näyttelijä nauraa.

Hän muistelee esimerkiksi pilanneensa yhden Kauhavan asemalla kuvatun kohtauksen, jossa Jortsu (Jouko Mäkinen) on hakemassa pastoria junalta. Se piti kuvata muutamassa sekunnissa sillä aikaa, kun juna oli pysähdyksissä asemalla.

Mainos

–Konduktööri sanoi, että meillä on vain 10 tai 15 sekuntia aikaa, joten lähdin mennä jolkuttamaan ja huitomaan kuvausryhmää kohti huutaen, että nyt on kiire. En huomannut, että heillä oli jo kuvaukset käynnissä, ja mekkalointini päätyi kuvaan. Kohtaus meni perseelleen.

Mukana on tälläkin kertaa uusi näyttelijä, Taivaan tulissa ja Maalaiskomedia-sarjassakin aiemmin nähty Erkki Hetta. Jälkimmäisen on ohjannut Jukka Mäkinen, joka toimii myös Muistoseurojen ohjaajana.

–Hän oli mielenkiintoinen persoona ja sanoi, että jos kuvaatte lisää, hän tulee uudestaankin, Kumpula sanoo. –Kun ohjaajamme saa ammattinäyttelijöitä osallistumaan meidän projekteihimme, ne ovat tällaiselle harrastajanäyttelijälle hienoja kokemuksia.

ENSI-ILTAPÄIVÄÄ ei ole lyöty lukkoon, koska korona aiheuttaa jälleen kerran ongelmia.

Yleisölle suunnatun ensi-illan lisäksi jokaisen Muistoseurat-elokuvan valmistuttua näyttelijät, tekijät ja kaikki muut projektiin osallistuneet ihmiset on perinteisesti kutsuttu yhteiseen ennakkoensi-iltaan Kauhavan Y-Kinoon.

–Ipen (Y-Kinon johtaja Ilkka Peura) kanssa oli puhetta, että esitykseen voi ottaa hädin tuskin kymmenen henkeä. Meillä on tekijäporukkaa jälleen lähes satakunta, eli ensi-iltoja pitäisi pitää kymmenen heitä varten. Eli ei oikein tiedetä, mitä tehdään, Kumpula pohtii. –Joka tapauksessa emme varmasti tee ensi-iltaa vielä vuoden vaihteeseen.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.