Koirapuisto valmistuu talkoilla

Vimpelin koirapuisto sijaitsee entisen Siwan kiinteistön ja K-Market Vedon parkkialueiden takana, S-Marketin vieressä. Laajalla aidatulla alueella koirilla on tilaa temmeltää.

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

LC Vimpelin vapaaehtoiset ovat olleet nostamassa aitatolppia kolmena päivänä ja lauantaina kymmenkunta talkoolaista, innokasta koiraihmistä, aloittivat verkon kiinnittämisen tolppiin.

–Talkoita jatketaan ainakin kerran vielä, että saadaan verkko paikoilleen, kertoi Kirsi Syynimaa, joka on ollut talkoissa paikalla kunnan edustajana.

Talkoista ilmoitetaan kunnan facebook- ja nettisivulla. Niiden ajankohtaa määrittää se, kuinka pohja saadaan viimeisteltyä, minkä jälkeen alue voidaan sulkea.

–Puiston on tarkoitus valmistua vuoden loppuun mennessä. Kalustus ja sisustus, kuten penkit, pöydät, roskikset ja ilmoitustaulu tilataan, kun nähdään, miten rahaa jää aidan ollessa pystyssä. Nuorisovaltuusto järjestää koirapuistolle nimen valinnan. Mahdolliset avajaiset pidetään keväällä nuorisovaltuuston johdolla.

Koirapuiston portista sisään mentäessä ensin on eteinen, josta pääsee isojen tai pienten koirien puolelle. Koirapuisto on noin 80 metriä pitkä ja leveimmältä kohdaltaan vajaa 40 metriä leveä. Isojen koirien alue on noin 1 700 neliötä ja pienten noin 700.

Nuorisovaltuusto laati hankkeelle toimintasuunnitelman, Kirsi Syynimaa hankehakemuksen, ja Aisapari myönsi sille 14 337,71 euron suuruisen avustuksen. Kunnan osuus hankkeesta on 4 863 euroa ja talkootöiden eli yksityisen rahan osuudeksi lasketaan 1 875 euroa. Juha Kinnunen vastasi teknisestä suunnittelusta.

–Olen todella kiitollinen kaikille talkoolaisille, jotka ovat olleet tässä mukana, sanoo Syynimaa. –Erityisesti LC Vimpelille suurkiitos, heiltä on ollut yli 10 miestä touhuamassa tämän hankkeen parissa.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.