Lähihoitajaksi erilaisten polkujen kautta

Lähihoitajaopiskelija Emmi Nummi tekee keikkatyötä opintojen ohessa. Alan työnäkymät ovat Järvi-Pohjanmaalla hyvät.

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

KOULUTUSKESKUS Sedun Alajärven toimipisteessä alkaa lokakuussa lähihoitajaopinnot, joihin haku on parhaillaan menossa. Kyseessä on työvoimapoliittinen koulutus, johon voi hakeutua työtön tai työttömyysuhan alla oleva henkilö. Koulutukseen on varattu paikkoja myös suorahakijoille eli sellaisille hakijoille, jotka eivät täytä työvoimakoulutuksen ehtoja. Koulutuspaikat ovat siis kaikkien alasta kiinnostuneiden haettavissa. Koulutukseen haetaan työvoimatoimiston kautta, ja soveltuvuuskokeet järjestetään etäyhteyksillä lokakuun aikana.

Koulutus vastaa työelämän tarpeisiin. Työvoimahallinto, ELY-keskus ja työnantajat ovat yhdessä arvioineet, että tulevina vuosina lähihoitajia tarvitaan Järvi-Pohjanmaan alueella runsaasti. Järvi-Pohjanmaan perusturvajohtaja Tanja Penninkangas kertoo, että perusturvassa työskentelee tällä hetkellä noin 200 lähihoitajaa.

–Seuraavan viiden vuoden aikana eläköityy viitisenkymmentä lähi- ja sairaanhoitajaa, joten tarvitsemme uusia osaavia työntekijöitä. Järvi-Pohjanmaan perusturvassa lähihoitaja voi työskennellä ikäihmisten asumispalveluissa, kotihoidossa, kehitysvammapalveluissa sekä terveys- ja sosiaalipalveluissa, valottaa Penninkangas.

Lähihoitajaopinnot ovat päätoimista opiskelua, joka tapahtuu vaihtelevasti oppilaitoksessa, itsenäisenä opiskeluna ja työpaikoilla. Jokaisen opiskelijan opintojen kesto on yksilöllinen, sillä siihen vaikuttavat edeltävät opinnot, mahdollinen työkokemus ja tuen tarve opiskeluissa. Opintojen alussa jokaiselle opiskelijalle laaditaan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelma. Keskimääräisesti lokakuussa 2020 opintonsa aloittavat lähihoitajaopiskelijat valmistuvat lokakuussa 2022. Sosiaali- ja terveysalan perustutkintoon kuuluvat näytöt annetaan työpaikoilla.

Mainos

VIMPELILÄINEN lähihoitajaopiskelija, 25-vuotias Emmi Nummi aloitti opintonsa syksyn 2019 ryhmässä. Hän kertoo pitävänsä erityisesti siitä, että opiskelijan kehittymistä seurataan ja edellisistä opinnoista saa hyväksilukuja.

–Opiskelumme on ollut pääsääntöisesti lähiopiskelua, välillä on etäopiskelupäiviä. Työharjoittelujaksoja on opintojen aikana 36 viikkoa, ja niiden kautta saa monipuolisen kuvan siitä, millaista työtä lähihoitaja voi tehdä, kertoo Nummi.

Emmi Nummi valmistui lastenohjaajaksi Kaustisen Evankelisesta opistosta vuonna 2015 ja teki sen jälkeen töitä kehitysvammaisten lasten ja aikuisten parissa. Sitä kautta hän innostui lähihoitajaopinnoista.

–Soveltuvuustestissä oli haastattelun lisäksi matematiikan ja äidinkielen koeosiot. Niitä ei tarvitse pelätä eikä jännittää. Ihan perusmatikan taidoilla pärjää kyllä, ja opiskelujen aikana oppii lisää. Kannustankin kaikkia alasta kiinnostuneita hakemaan opintoihin, itse olen tykännyt kovasti, Nummi sanoo.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.