Ekorosk ja Östmanin kannanotot

EKOROSKIN toimitusjohtaja Michael Östmanin kirjoitus (KP 25.7.) on pöyristyttävän vääristelevä ja valheellinen. 

Östmanin kannanotto kuljetusjärjestelmästä: Östman kirjoittaa, että Ekoroskin alueella oleva kiinteistön haltijan järjestämä kuljetusmalli olisi ”laissa osoitettu poikkeusmahdollisuus”. 

Östmanin tulisi lukea ja ymmärtää lakia oikein!  

Laissa on kaksi tasapuolisesti vaihtoehtoista mallia jätteenkuljetuksen järjestämiseksi. Kunnan järjestämä jätteenkuljetus ja kiinteistön haltijan järjestämä jätteen kuljetus. (Jätelaki § 35)  

JL 35 § Kiinteistöittäisen jätteenkuljetuksen järjestäminen: ”Kunnan on huolehdittava siitä, että 32 §:n 1 momentissa tarkoitetun jätteen kuljetus järjestetään kiinteistön haltijan järjestämästä vastaanottopaikasta jätelain 36 § tai 37 §:n mukaisesti.”  

JL 36 § Kunnan järjestämä jätteenkuljetus: ”Kunnan on järjestettävä kiinteistöittäinen jätteenkuljetus, jollei 37 § tai 41 §:stä muuta johdu (kunnan järjestämä jätteenkuljetus).” 

JL 37 § Kiinteistön haltijan järjestämä jätteenkuljetus: ”Kunta voi päättää, että kiinteistöittäinen jätteenkuljetus järjestetään kunnassa tai sen osassa siten, että kiinteistön haltija sopii siitä jätteen kuljettajan kanssa”. 

EI pitäisi olla vaikeaa tulkita siten, että molemmat vaihtoehdot ovat tasavertaisesti mahdollisia. 

Östman väittää myös, että yleisesti olisi oikeudessa todettu, että kiinteistön haltijan järjestämä kuljetusmalli ei täyttäisi lain vaatimuksia. Nyt riippuu yleisesti siitä kumpaa konsulttipalvelua on käytetty.  

Suomessa on kaksi konsulttiyhtiötä joita näissä tilanteissa on käytetty. FCG (Finnish Consulting Group Oy) on entinen kuntaliiton konsulttipalveluja tuottava yhteisö. Sen lausunto ”peilaa” yleensä kuntien omistamien jäteyhtiöiden toiveita ja saa näyttämään toiminnan ”laittomalta” vaikka minkäänlaista häiriötä toiminnassa ei olisi ollut, eikä mitään reklamaatiota olisi kiinteistön haltijan järjestämästä toiminnasta annettu.  

Joskus jätelautakunta on päättänyt pyytää lausunnon Ramboll Finland Oy:ltä. Sen lausunto perustuu realiteetteihin. 

On myös huomioitava, että pääosa kuljetusjärjestelmää koskevista valinnoista on tehty ilman oikeudenkäyntiä ja niissä ratkaisut ovat olleet n. 90% kiinteistön haltijan järjestämän mallin kannalla. Näissä tapauksissa kuntapäättäjät ovat oivaltaneet sen vääryyden paikallisia yrityksiä kohtaan, mikä seuraa siirryttäessä kunnan malliin.  

KUNTAPÄÄTTÄJIEN tulee tiedostaa itselleen, että heidän yksi tärkeimmistä tehtävistä on oman paikkakunnan yritysten toimintaedellytysten turvaaminen! Näin toimien kiinteistön haltijan järjestämä kuljetusmalli on ainut oikea! 

Östman mainitsee, että ”Ekoroskin alueella kiinteistönhaltijanjärjestelmän luomat ongelmat ovat samankaltaisia kuin muualla Suomessa”.   

Olen jätelautakunnan vpj:na esittänyt usein, että lautakunnan tulee olla tietoinen mikäli kuljetuksissa on ongelmia ja mahdollisista ongelmista Ekoroskin tulee raportoida välittömästi ja kirjallisesti. 

Yhtään valitusta ei ole tullut! En ymmärrä mitä ongelmia Östman tarkoittaa. 

Östman mainitsee että kuljetushinnat olisivat laskeneet siirryttäessä kunnan järjestämään malliin. Uskallan väittää että Ekoroskin alueella on huomattavasti alhaisemmat kuljetushinnat kuin kummallakaan ”naapureilla” Vestialla ja Lakeuden Etapilla, joissa on kunnan malli. 

ÖSTMAN mainitsee myös, että kierrätystavoitteille asetetut tavoitteet edellyttäisivät kunnan mallia.  

Tälläkään väitteellä ei ole mitään perustetta. Kunnallisten jäteyhtiöiden itsepintainen tavoite on saada kuljetusjärjestelyt itselleen täysin perusteettomasti. Ekoroskin tehtävä on ohjeistaa jätteen lajittelu syntypaikalla (a) ja hoitaa jatkokäsittely jätteen purkamispaikalla (b). On aivan sama miten jäte kulkee paikasta a paikkaan b, sillä ei ratkaista millään tavoin kierrätystavoitetta. 

Östman väittää: ”Alueilla jossa on kunnan kilpailuttama käytäntö, asukkaat ovat tyytyväisiä toimintaan”.  

Nyt Östmanin tulisi kysyä omilta asiakkailtaan esim. Kauhavan kunnan asiakkaiden mielipidettä.  

Kun Alahärmää, Ylihärmää ja Kortesjärveä liitettiin Kauhavan kuntaan n. 10 vuotta sitten, suurkunnassa oli sekä Ekoroskiin että Lakeuden Etappiin kuuluvia kuntia. Piti päättää kumpaan ”leiriin” Ekoroskiin vai Lakeuden Etappiin Kauhava liitetään. Lakeuden Etappiin oli virkamiehillä suunnattoman kova veto. 

Tein kohtalaisen mittavan työn kaikissa em. kunnissa, että Kauhava saatiin liittymään kokonaisuudessaan Ekoroskiin. Östmanin olisikin nyt hyvä kysyä entisiltä Lakeuden Etapin asiakkailta mitä mieltä he ovat, kumpi järjestelmä on asiakasystävällisempi. Ekorosk saa täydet pisteet parempana vaihtoehtona, myös alueen yrittäjät ovat tyytyväisiä. 

MITÄ tulee sitten Ekoroskin pettämiseen jätteenkäsittelymaksussa. Östman väittää, että Ekoroskin siirryttyä bio- ja energiajätteen erilliskeräykseen käsittelyhintaa on laskettu 30%.  

Siirryttäessä erilliskeräykseen Ekorosk laski energiajätteen käsittelyhintaa 30%, mutta asetti 140 litran biojäteastian käsittelymaksutaksaksi 30 snt. Tämä olisi pitänyt ottaa huomioon kun vuoden 2019 taksoja määritettiin jätelautakunnan 4.12.2018 kokouksessa. 

Ekoroskin lupaus oli, että 30%:n alennus koskee sekä bio- että energiajätettä. Nyt 30%:n alennus on annettu vain energiajätteelle. 

Kun jätelautakunnan esittelijä jätepäällikkö Johan Hassell yritti tätä alennuslaskentaproblematiikkaa selittää lautakunnalle 4.12.2018 kokouksessa, Hasselin selityksen jälkeen sitä ei ymmärtänyt edes lautakunnan puheenjohtaja Johan Karjaluoto. Puheenjohtaja esitti kuitenkin, että hyväksytään tämä Ekoroskin (12,3% alennus) esitys ja vaaditaan tj. Östmanilta selvitys missä se 30 % on. Esitin eriävän mielipiteeni näin hölmöstä päätöksenteosta. 

TOIMITUSJOHTAJA Östmanin lautakunnalle 19.12.2018n antamasta selvityksestä selviää, että annettu alennus on 12,3 % . Lainaus Östmanin selvityksestä: ”Käsittelymaksun todellinen alennus 12,3%”. Loput alennuksesta on asiakkaan itse ansaittava pyrkimällä harventamaan tyhjennysvälejä. En ole vaatimassa Ekoroskia laskemaan käsittelymaksu luvattua 30 % alennusta enempää, mutta minun periaatteeni on että se mikä luvataan se myös pitää tulla. Suomeksi tämä Ekoroskin päätös petos. 

Annoin sekä Östmanin että omani kirjalliset mielipiteet laskentatavasta SKAL-ympäristöjaokselle; Elykeskukselle (Ely:n epävirallinen kommentti laskentatavasta), että Ramboll Finland Oy:lle tutkittavaksi. Kaikki kolme antoivat saman-sisältöisen lausunnon, joka puolsi minun näkemystäni. 

Lainaan tähän Ramboll Finland Oy:n  lausuntoa 31.1.2019: ”Rambolilla käytössä olleiden lähtötietojen perusteella (Kivilehdon ja Östmanin lausunnot) tehdyn hintavertailun mukaan voidaan todeta, että luvattu 30 % alennus jätteenkäsittelymaksusta ei nykyisellä hinnoittelulla toteudu. Hinnanalennus on luvattu jätemäärään sidonnaisesta käsittelymaksusta, jolloin sitä ei voi kompensoida esimerkiksi tyhjennysvälin pidennyksellä”.  

Kauko Kivilehto 

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.