Vimpelin liikenneturvallisuutta parannetaan kiertoliittymällä

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

ELY-KESKUS ja Juhan Paja Oy ovat allekirjoittaneet urakkasopimuksen kantatien 68 parantamisesta välillä mt 7421 – mt 750 Vimpeli. Hankkeen kokonaiskustannus on noin 450 000 euroa. Sen osarahoittajana toimii Vimpelin kunta.

Hankkeessa rakennetaan kiertoliittymä kantatielle 68 Patruunantien ja Isonkankaantien risteykseen. Tavoitteena on parantaa liikenneturvallisuutta kantatiellä 68 Vimpelin kohdalla. Kiertoliittymä sujuvoittaa liikennettä kantatiellä 68 sekä helpottaa kantatielle liittymistä Patruunantieltä Vimpelin keskustasta ja Isokankaantieltä eli Sääksjärven, Vetelin ja Perhon suunnalta.

Kiertoliittymällä sekä mahdollisilla muilla lisäkohteilla pyritään parantamaan liikenneturvallisuutta kantatien 68 varrella Vimpelin kohdalla, erityisesti kevyen liikenteen turvallisuutta. Kantatien 68 varrella sijaitsee Aapiskujan koulu sekä keskustan suunnassa yläaste ja lukio, joten kevyttä liikennettä kulkee kantatien molemmin puolin suuria määriä.

HANKKEESSA on myös mahdollisia lisäkohteita: alikulun ja pyöräteiden rakentaminen sekä liittymien laajennuksia turvasaarekkeineen kantatielle 68 Vimpelin kohdalle. Lisäkohteet toteutuessaan parantavat kevyen liikenteen kulkua kantatien puolelta toiselle ja parannukset koskettavat erityisesti koululaisten liikennettä. Optiokohteiden rakentaminen selviää syyskuussa 2020.

Mainos

Kantatien 68 keskimääräinen vuorokausiliikenne on noin 2 000 ajoneuvoa vuorokaudessa. Tästä luvusta raskaan liikenteen osuus on 8 prosenttia. Lakaniementiellä liikennettä on 1 600 ajoneuvoa vuorokaudessa, josta raskaan liikenteen osuus on 5 prosenttia. Koskelantiellä kulkee 380 ajoneuvoa päivässä, josta raskaan liikenteen osuus on 4 %. Patruunantiellä ajaa etelään noin 2 200 ajoneuvoa päivässä, josta raskaan liikenteen osuus 2 % ja pohjoiseen noin 2 250 ajoneuvoa päivässä, josta raskaan liikenteen osuus on 2 prosenttia. Isokankaantietä käyttää noin 2 000 ajoneuvoa vuorokaudessa, ja tästä raskaan liikenteen osuus on 9 prosenttia.

Väylävirastolta saadut luvut ovat vuodelta 2019.

TYÖT aloitettiin viikolla 31 tietyömaiden tiedotustaulujen pystyttämisellä sekä työalueen yleisillä järjestelyillä. Rakennustyöt alkavat kiertoliittymään parissa viikolla 32 maanleikkauksella, liikennöidyn alueen ulkopuolelta Patruunantien, Isokankaantien ja Vimpelintien risteyksessä.

Urakan on oltava valmis marraskuun 2020 loppuun mennessä. Lisäkohteiden toteutuessa ne valmistuvat heinäkuussa 2021.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.