Päätös lääketieteelliseen hakemisesta syntyi keskellä poikkeusoloja

Aaro Anttila suuntaa lääketieteen opintojen pariin. Kuva: Hanna Anttila

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

–Haluan tehdä merkityksellistä työtä ihmisten hyväksi. Viimeaikainen pandemia on myös osoittanut, mikä on lääkäreiden työn ja lääketieteen merkitys. Tartuntataudit ja immuunijärjestelmän toiminta ovat mielenkiintoisia ja myös ajankohtaisia aiheita, hän toteaa.

Luonnontieteet ovat kiehtoneet Anttilaa aina, ja niiden valinta omaan lukujärjestykseen oli lukiossa itsestään selvää. –Matematiikan olisin kirjoittanut pitkänä muutenkin, mutta pitkän matikan arvosanalla on uudessa korkeakoulujen todistusvalintajärjestelmässä suuri merkitys monella alalla.

Anttila kirjoitti syksyllä kemian, biologian ja ruotsin, kaikki arvosanalla laudatur. –Kevään pitkän matematiikan ja äidinkielen kokeista sain eximian, ja englannin ja fysiikan kokeista laudaturin. Olen tosi tyytyväinen tuloksiini, koska ne ovat sillä tasolla, jota saattoi odottaa lukion kurssien menestyksen perusteella.

HYVÄN todistuksen saaminen vaatii paljon työtä. Lukion päättötodistukseen vaaditaan 75 suoritettua kurssia, Anttila suoritti niitä 90. –Kurssien määrä ei näy arvosanoissa, mutta kylläkin siinä, että kirjoitin seitsemän ainetta, kun neljä on minimi. Uuden opettelu on helpompaa, jos perusasiat ovat kunnossa, hän toteaa. –Lukiossa työmäärä tuntui aluksi suurelta yläasteeseen verrattuna, mutta kun alusta asti pyrkii tekemään kaiken niin hyvin kuin voi, työmäärä jakaantuu tasaisesti koko lukion ajalle ja kirjoituksiin valmistautuminen on helpompaa.

Mainos

Tehokas lukeminen on tärkeää, jos haluaa hyviä arvosanoja vähemmällä vaivalla. Anttila on oppinut etsimään tekstistä kokonaisuuden kannalta merkitykselliset asiat sen sijaan että yrittäisi opetella muistamaan tekstiä. –Vieraiden kielten sanat tai matemaattisten kaavojen käyttö on kuitenkin opeteltava ulkoa.

KIRJOITUSTEN jälkeen Anttila on viettänyt aikaa enimmäkseen kotona pandemiarajoitusten vuoksi. –Judoharjoituksissa olisin käynyt, mutta ne loppuivat kokonaan. Musiikkiopiston soittotunnit on pidetty videopuhelun välityksellä, mikä ei ole kovin käytännöllistä. Jonkin verran olen soittanut trumpettia nytkin, mutta puhallinorkesterin harjoituksia ei ole ollut eikä perinteistä musiikkiopiston kevätkonserttia järjestetä. Hain muutamasta paikasta kesätöitä, mutta en saanut. Se ei yllätä, koska monilla yrityksillä on pandemian takia vaikeuksia. Jonkun verran on nyt tullut ulkoiltua, luettua kirjoja, pelattua tietokoneella ja katsottua tv-sarjoja.

VIIDEN vuoden päästä taidan olla opintojen loppusuoralla; kirjoitan opinnäytetyötä tai olen harjoittelussa terveyskeskuksessa, arvelee Aaro Anttila. –Kymmenen vuoden päästä teen töitä ja ehkä jatkokouluttaudun jonkun alan erikoislääkäriksi, mutta vaikea sanoa, kun siihen on niin pitkä aika. Toivottavasti myös perheen perustaminen on ajankohtaista joskus. Mitään suuria ja ihmeellisiä saavutuksia en tavoittele ainakaan tällä hetkellä.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.