Lakki päähän ja pelastusopistoon

Sakarias Kangastie aikoo suunnata lukion jälkeen pelastusopistoon.

–Tietysti tuntuu hyvältä saada lakki päähän vajaan kolmen vuoden rupeamasta, mutta tästä välietapista ei saa ammattia. Tämä on ikään kuin välivaihe, mutta mukavalta tuntuu, että se on nyt ohi.

Kirjoituksiin Kangastiellä ei ollut odotuksia.

–Minulla ei mitään sen suurempaa tavoitetta ollut kirjoitusten suhteen jatko-opintojen kannalta. Pelastusopisto on sellainen oppilaitos, minne ei haeta todistuksella. Riittää, että on lukion päättötodistus tai ylioppilastodistus.

–Koulussa olen aina suoriutunut mukavasta vähäisellä työmäärällä, joten olen tyytyväinen arvosanoihini.

Pelastusopiston lisäksi Kangastie on suunnitellut kauppatieteiden opintoja, mutta ykkösvaihtoehto on selvä. Kiinnostus pelastusalaa kohtaan syttyi palokuntanuorissa.

–Liityin 10-vuotiaana Lappajärven palokuntanuoriin, 16-vuotiaana pääsin miehistöharjoituksiin. Sitten suoritin sammutustyökurssin, ja 18-vuotiaana pääsin hälytysosastoon. Olen suorittanut useita vapaapalokuntalaisille tarkoitettua kursseja, ja hälytyskelpoisena olen Lappajärvellä toiminut reilut pari vuotta.

PÄÄSYKOKEET pelastusopistoon ovat edessä kesällä. Kyseessä on kaksiosainen koitos.

–Ensimmäinen osuus on kirjallinen valintakoe, siinä mitataan matemaattisia taitoa, johtamista ja onnettomuuksien ehkäisyä. Toisena päivänä on psyykkiset testit ja muita haastatteluja.

Koronan vuoksi pääsykokeet järjestetään tänä kesänä hieman eri tavalla kuin normaalisti.

–Ensimmäinen osuus suoritetaan kesäkuun alussa, toinen kuun puolivälissä.

Korona ehti vaikuttaa myös kirjoituksiin, mutta Kangastie ei ottanut asiasta paineita.

–Näitä asioita on opiskelut 2,5 vuotta, joten viikko sinne tai tänne ei juuri vaikuttanut. Samapa tuo, milloin noita kirjoittaa.

Heinäkuussa Kangastiellä on edessä asepalvelus. Armeijan hän aikoo suorittaa fiiliksen mukaan.

–Niin toimin muutenkin. En ole hirveästi miettinyt olenko vuoden vai puolikkaan, menen sen mukaan, miltä tuntuu.

Poikkeuksellinen kevät näkyy myös asepalveluksessa. Alokkaat ovat harmaissa, kun lakkiaisia juhlitaan.

–Rehtori laittoi Wilmaan viestiä, että muistakaa ottaa lakkiaispäivä lomaksi. Ei sitä tiedä, josko sitä varten saisi muutaman ylimääräisen lomapäivän, Kangastie pohtii.

Jaa juttu: