Lukijan mielipideartikkeli:

Nuorten päihteiden käyttö

Päihteiden käyttö vaikuttaa valitettavan monen nuoren elämään Suomessa huonolla tavalla. Nykyään tupakanpoltto on vähentymässä, mutta huumeiden käytöstä on tullut monelle nuorelle paha tapa, josta ei pääse eroon ihan helposti. Alkoholin käyttö on ollut vähentymässä lähivuosien aikana nuorien keskuudessa, mutta sitä on vieläkin liikaa.

Mielestämme on hyvin haitallista, että nuoret käyttävät niin paljon päihteitä, koska monen nuoren elämän parhaat vuodet menevät hukkaan. Meistä olisi paljon parempaa jos nuoret menisivät vaikka metsäretkelle ryyppäämisen sijasta. Nuorille pitäisi olla enemmän virikkeitä, ettei ns ainut tapa viettää aikaa olisi päihteiden käyttö.

Mielestämme kunnat ja valtio voisivat tarjota enemmän palveluja nuorille esimerkiksi pienemmillä paikkakunnilla, koska nuorilla on aika paljon vapaa-aikaa.

Serakki

Lue lisää

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Valtio kunnan kukkarolla.

Valtio kunnan kukkarolla 

Näyttää vahvasti siltä, että yhä kiristyvässä talousahdingossaan valtio kurkkii myös kuntien kukkarolle. Ei sinänsä mitään uutta

Jos Stubb valittaisiin, niin meillä olisi kokoomuslaiset pääministeri, ulkoministeri, puolustusministeri ja (entinen) kokoomuslainen presidentti, kirjoittaa Mauri Nygård mielipidetekstissään.

Pitihän se arvata!

Pitihän arvata, että Pekka Haavistoa lyödään seksuaalisesta suuntautumisestaan. Raamatun mukaan kuitenkin homous ja sen tukeminen

Kokoomuksen presidentinvaaliehdokas Alexander Stubb käy parhaillaan kiivasta kampanjaa. Alajärvellä hän sai päähänsä Ankkureiden pipon.

Ken onkaan kyvykkäin?

On tullut seurattua tiiviisti TV-tenttejä presidentinvaalien tiimoilta. Niitä onkin ollut menneiden viikkojen mittaan runsaasti ja

Tuomo Vihriälä kirjoittaa sen puolesta, että Olli Rehn valittaisiin Suomen presidentiksi.

Olli Rehn paras pressaksi

Suomi tarvitsee tämän päivän sekavassa maailmassa vakaan, harkitsevan ja tiukoissakin tilanteissa kokeneen presidentin. Olli Rehnin

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.