Sivuluisu sulki ovensa poikkeustilanteen ajaksi ja perui myös kevään esiintymisiä

Ville Nieminen sanoo, että Pub Sivuluisu pärjää kyllä poikkeustilanteen ajan.

Julkaistu:

Aihe:

KORTESJÄRVELLÄ yksi yritys, johon poikkeustilanne vaikuttaa, on keskustan Pub Sivuluisu. Se päätti sulkea ovensa 15. huhtikuuta saakka, koska julkiset kokoontumiset on rajattu kymmeneen henkilöön. Samalla myös keväälle suunniteltuja artistiesiintymisiä on peruttu.

–Vaikka määräykset eivät suoranaisesti koskekaan ravintoloita, niin yritämme tällä toimella estää viruksen leviämistä, yrittäjä Ville Nieminen kertoo. –Meillä oli myös suunnitteilla klubi-iltoja, ja voi olla, että olisimme tuottaneet tappiota, kun ihmiset eivät ole kovin innokkaasti liikkeellä.

Ensimmäinen klubi-ilta, Mikko Alatalon keikka, ehdittiin pitää lauantaina 14. maaliskuuta. Se meni Niemisen mukaan hienosti: asiakkaita oli noin 115. Koronan uhka ei ollut hänen arvionsa mukaan muutenkaan pudottanut pubin asiakasmääriä ennen kuin yrittäjät itse päättivät laittaa ovet varotoimena kiinni.

Keväälle oli jo ehditty sopia myös Batin ja Ryydin sekä paikallisten muusikoiden esiintymiset, jotka nyt siirtynevät ilmeisesti myöhemmäksi.

NIEMINEN sanoo, ettei poikkeustilanne aiheuta baarille ainakaan kestämättömiä taloudellisia tappioita.

–Tietenkin meillä on olemassa kiinteitä kuluja, jotka juoksevat koko ajan, ja joita ei nyt saada peitettyä, mutta suurimmat kuluthan meillä ovat aina silloin, kun olemme auki. Mutta kun tämä ei ole kenenkään meistä leipätyö, niin ei se sillä tavalla vaikuta asiaan.

Myöskään keikkojen peruuntuminen ei ole aiheuttanut yrittäjille mitään ongelmia.

–Olemme maksaneet vasta sen jälkeen, kun artisti on heittänyt keikkansa. Myös järjestysmiehet ynnä muut on otettu aina iltakohtaisesti, eli niistäkään ei tule nyt kuluja — mutta tosin ei ole tulojakaan.

PÄRJÄÄTTEKÖ?

–Tietenkin oman aikansa pärjätään, mutta jos tuloja ei ole ja kiinteät kulut pyörivät aikansa, niin kyllä se jossain vaiheessa alkaa tuottaa ongelmia. Toistaiseksi tämä ei vaikuta taloudellisesti meidän toimintaamme sen kummemmin, koska tämä ei ole meidän leipätyötämme. Ei tästä palkkaa saada.

Asiakkailta hän toivoo malttia, kunnes tilanne rauhoittuu.

–Tulevaisuudessa, kun ovet päästään taas aukaisemaan, ollaan taas uudella innolla. Ehkä saadaan lisälaajennuskin tehtyä ennen sitä. Meillä on vielä yksi laajennusvaihe menossa. Tervetuloa sitten, kun tilanne on ohi.

SIVULUISUN yrittäjät ostivat kuun vaihteessa Kortesjärven tyhjillään olevan päiväkodin. Nieminen ei vielä kerro, mitä varten he sen halusivat.

–Siinä on vielä valitusaika menossa, eikä sitä ole viety sen kummemmin eteenpäin ennen kuin saadaan virallisesti kauppakirjat tehtyä. Kyllä se kesään menee ennen kuin siitä on mitään varmempaa sanottavaa.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.