Kortesjärven Seon kevätmarkkinat peruuntuivat

Esikoululainen Iikka Pitkäjärvi piti hauskaa pomppulinnassa Kortesjärven Seon viimevuotisilla kevätmarkkinoilla.

Julkaistu:

Aihe:

KORTESJÄRVEN Seo-huoltoasemalla koronaviruksen aiheuttama poikkeustilanne tarkoittaa esimerkiksi, että kevätmarkkinat jouduttiin perumaan.

–Tein tämän ratkaisun tosi nopeasti, koska ajattelin että ihmiset lamaantuvat nyt ja eivätkä liiku kotoa, vaikka se ei meillä vielä näkynytkään. Siten tämä on nopeammin ohikin. Pystymme jokainen omilla toimillamme vaikuttamaan, myymäläpäällikkö Marita Huhmarsalo sanoo.

Myös esimerkiksi pelikone on sammutettu Veikkauksen ohjeistuksen mukaisesti, ja käsidesin käyttö on ”huipussaan”, kertoo yrittäjä Jari Syväjärvi.

–Yritämme kaikilla mahdollisilla tavoilla estää epidemiaa leviämästä, hän toteaa.

Syväjärvi toivoo, että ihmiset käyttäisivät kaikesta huolimatta paikallisia palveluja.

–Ei lähdetä merta edemmäs kalaan. Se on aika hyvä koronantorjuntakeino. Tämä on erittäin vakava epidemia, joka tulee vaikuttamaan yrityksiin ja lomautuksiin, hän sanoo.

Vaikuttaako se Kortesjärven Seoon?

–Kyllä se vaikuttaa joka puolella — mutta ei tällä hetkellä olla lomauttamassa ketään.

Mainos

Liikkeen aukioloaikoja jouduttiin kuitenkin suunnittelemaan tilapäisesti uusiksi. Arkipäiviä supistettiin, ja viikonloput se on kokonaan suljettuna poikkeustilan ajan.

–Matkahuollosta saa haettua tavaransa. Myös ruokahuolto on Seolla järjestetty viimeisen päälle, jos ulkoruokailua haluaa käyttää. Soppakauhan varresta ei tartu mitään, kun sitä ei pääse käpäilemään kuka tahansa, Syväjärvi sanoo. –Me halutaan saada pidettyä omat palvelumme auki. Pakkohan se on, ei ole vaihtoehtoja.

Marita Huhmarsalo muistuttaa myös, että esimerkiksi kesärenkaiden vaihto onnistuu noutopalvelunakin.

–Käymme hakemassa auton ja palautamme sen asiakkaalle kesärenkailla ja putsattuna. Kaikki tällaiset huollot toimivat noutopalvelunakin.

Seon toimipaikat ovat Jari Syväjärven mukaan kaikki yksityisyrittäjiä, eivätkä he saa ketjulta mitään tukea poikkeustilanteessa.

–Meidän oma kaupunkimme on laittanut peliin kaiken voitavansa, että yrittäjät, ja kaikki muutkin, pysyisivät terveinä, hän sanoo.

–Pidetään kaikki itsemme terveenä, ja toivon menestystä vaikeinakin aikoina.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.