Vapaussotaa ja talvisotaa muistellaan Evijärven Perinneillassa

Vapaussodassa 1918 kaatuneiden muistomerkki paljastettiin Evijärven kirkkopihaan 2.7.1922. Kivessä on viiden evijärveläisen sankarivainajan nimet. Kuva: Jari Asu

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

Tänä vuonna 30 vuotta täyttävä perinneyhdistys vaalii kaikkien kolmen itsenäisyystaistelumme: vapaussodan, talvisodan ja jatkosodan sekä suojeluskunta- ja lottajärjestöjen, kotirintaman sekä sotien jälkeisen jälleenrakennuksen muistoa ja kunnioitusta. Niinpä perinneillassa muistellaan 80 vuoden takaista talvisotaa sekä 102 vuotta sitten käytyä vapaussotaa. Tapani Tikkala on koonnut talvisota-aiheisesta kokoelmastaan esityksen, jonka avulla käydään läpi talvisodan eri vaiheita. Illan päätteeksi katsotaan perinneyhdistyksen kustantama dokumenttielokuva Tammisunnuntai 1918. Tilaisuudessa esiintyvät myös Satu Lumiahon johtamana Evijärven Mieslaulajat.

Tilaisuudessa on myynnissä juuri ilmestynyt perinneyhdistyksen kustantama ja filosofian tohtori Tuomas Hopun kirjoittama kirja Tampereen taisteluista Pälkäneelle ja Hauholle – Etelä-Pohjanmaan ensimmäinen reservipataljoona vapaussodassa. Pataljoonan tie kulki valkoisten joukkojen jäljessä Vilppulasta Tampereelle. Messukylässä ja Tampereella sekä Pälkäneen ja Hauhon rintamalla joukko kärsi suuret tappiot, sillä kaikkiaan pataljoonasta kaatui 90 miestä.

Pataljoonahistoriassa on Aarne Korpi-Kyynyn komppanioittain järjestämät miehistöluettelot. Miehistöluetteloiden julkaiseminen helpottaa monen eteläpohjalaisen sukututkijan selvitystyötä, missä valkoisen armeijan yksikössä heidän esi-isänsä ovat palvelleet.

Mainos

Toimintansa aikana yhdistys on saanut varauksettoman tuen eteläpohjalaisilta kunnilta, kaupungeilta, seurakunnilta sekä eri maanpuolustusjärjestöiltä ja kyläyhdistyksiltä. Veteraaniyhdistysten kanssa on toteutettu yhteistyössä lukuisia tapahtumia. Yhdistyksen 30-vuotisjuhlaa vietetään Seinäjoella 4.6. Silloin julkaistaan myös jäsenkunnalle ilmaisena jaettava yhdistyksen historiikki Lakeuden kutsu. Historiikin on kirjoittanut Tapani Tikkala.

Perinneyhdistys on painattanut Evijärven Perinneiltaa varten postikortin Evijärven 1918 kaatuneiden muistomerkistä.

Kaikille avoin tilaisuus kestää noin kolme tuntia ja sinne on vapaa pääsy.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.