Talvirieha Kivitipussa

Kivitippu järjestää lauantaina 22.2. Talviriehan ja kansainvälisen jäänveistotapahtuman, joka toteutetaan yhteistyössä Jäälinna ry:n kanssa. Jäälinnan vuoden 2020 jäänveistokiertueella on tapahtumia seitsemällä paikkakunnalla ja kiertue päättyy Lappajärvelle. Veistäjiksi on kutsuttu viisi kansainvälisen tason taiteilijaa, joista jokaisella on monia kansainvälisiä voittoja.

Tapahtumassa on myös runsaasti muuta ohjelmaa kaiken ikäisille. Ohjelmatarjontaa on jouduttu viime hetkillä lumenpuutteen vuoksi hieman muuttamaan ja karsimaan.

Päivän aikana esitellään pitopohjasuksia ja niitä saattaa päästä ladullekin testaamaan. Asiantuntija on mukana antamassa voiteluopastusta. Rantasauna Aquarius on lämpimänä ja saunomisen lomassa voi pulahtaa avantoon. Jos avantouinti ei houkuttele, voi uida ja saunoa päärakennuksen sauna- ja allasosastolla.

Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiiri on mukana tapahtumassa ja opastaa pilkkimisen saloihin. Omia välineitä ei tarvitse olla mukana. Nykälänniemeen pääsee tutustumaan hevosajelulla ja välillä voi nauttia  kaakaota ja makkaraa nuotion ääressä. Isompaan nälkään on ravintolassa pizzabuffet.

Lapsille ja nuorille on ohjelmaa ulkona ja sisällä. Ulkona on ohjelmallinen jäädisco rusettiluisteluineen, limbo-kisoineen ja hippoineen lukion kakkos-luokan vetämänä. Mikäli sää ei salli luistelua ulkona, järjestävät tytöt sisällä ohjelmallisen discon ja muuta toimintaa. Pikkulapsia hauskuuttaa Poppi-Kaija.

Sisällä Lappajärvi-salissa on Nerf -pelipäivä eli suosittua taisteluleikkiä Nerf -aseilla ja vaahtomuoviammuksilla. Sisätiloissa on myös Frozen pomppulinna liukumäkineen. Lasten temmeltäessä voivat vanhemmat istahtaa vaikka jäsenkorjaajien käsittelyyn, jäsenkorjausta on saatavana non-stoppina koko päivän. Meteoriittikeskuksessa voi tutustua mielenkiintoiseen meteoriittinäyttelyyn ja lähteä virtuaaliselle avaruusmatkalle vaikkapa yhdessä perheen kanssa.

https://kivitippu.fi/event/talvirieha/

https://www.jaalinna.fi/jaalinnan-jaanveistokiertue-2020/

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Kauhavan kaupunki ja muut toimijat järjestävät vanhustenviikolla erilaisia aktiviteettejä ikäihmisille.

Vanhustenviikon juhlintaa Kauhavalla

Vanhustyön keskusliiton käynnistämää Vanhustenpäivää on vietetty vuodesta 1954 lähtien. Tänävuonna vanhustenviikkoa vietetään 1.–8.10.2023 teemalla Tehdään

Kauhavan kaupunki ja muut toimijat järjestävät vanhustenviikolla erilaisia aktiviteettejä ikäihmisille.

Vanhustenviikon juhlintaa Kauhavalla

Vanhustyön keskusliiton käynnistämää Vanhustenpäivää on vietetty vuodesta 1954 lähtien. Tänävuonna vanhustenviikkoa vietetään 1.–8.10.2023 teemalla Tehdään

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.

ILMAINEN

Digilehti

Isojako 13.9.