Lukijan mielipideartikkeli:

Lappajärven tuulimyllyvärssy

Laitettu on Saksanmaalta saakka, tuhonpilvi ylle meteoriittijärvemme! Ovat herrat tuuliyhtiön, viivojansa karttoihinsa vedelleet – Iso-saapasnevalle jättimyllyt isketään.
Övermarkin kylän kansa vähälukuinen, meitä ei voi estää, Evijärven Pitkänsalon väki vielä vähemmän. 
Koneisto on suuri takanamme! Biologit Rambolista YVA:n laatii, juuri sellaisen kuin haluamme, suu ei aukee biologin, puolest Kalasääsken, kotkan, eikä minkään muunkaan eläimen! 
Hallitus kun Suomeen tuulivoimaa haluu, meille aukee markkinat, voittoeurot Saksanmaalle kilahtaa.
Myöntänyt on johto Saksan valtiomme, sairastuttaa tuulimyllyt ihmisen. Mehän emme siitä piittaa – joka niemehen notkohon saarelmaan – myllyt tahdotaan me nostattaa. 
Estää eivät voi elikot, kotkat, akat eikä mökkein väki! Suomessahan kateus kova, politiikas kunnallises, kyräilette asioista pienemmistä, siks on teille vaikeeta, käydä yhteisrintamahan meitä vastaan. 
Kosiolle luokse kunnanjohdon, muutama vain neuvotteluun tulla saa, kiinni pannaan kabinetin ovi. Talousjohto sekä politiikot on paineis kovis, sote-sektorille rahat uppoo! Talous alijäämäinen,  kuinka saadaan rahat Lappajärven kunnan piisaamaan? 
Herra Tuuliyhtiön silloin virkkoo: jos myllyin tulla annatte, Lappajärvi-neitoo elätellään vuosikymmenet me tuotoin kiinteistöveron. 
Lupa täytyy myöskin saada, Iso-saapasnevan maiden omistajain. Lakimiesten joukko laatinut on sopimukset valmiit oivat, niistähän ei ihan kaikkee kerrotakaan. Avoimeksi jää, kuka maksaa myllyin purkukulut, kasat jätteen ongelmaisen. Isäntää hankalampaa, jääräpäisempää, sopimusta allekirjoittamaan kannustetaan myös. Itse laske, nyt sä saat sen uuden Valtran taikka Massikan, vai oisko paree uusi Volvo taikka Mese? 
Myllysuunnitelmista tietää sitten sai, väki Lappajärven. Tätähän me nielläkään ei. Listat kiersi, nimet siihen tuli puolelta myös Evijärven.   
Kas sana kuntalaisten, sehän ei ookaan mikään pila. Laki sanoo, aloite on käsiteltävä. Aloitteet ei voi hukkuu laatikoihin virkamiesten, eikä kuulu myöskään virkamiehen niitä vähätellä! 
Tuuli yltyy, mylly kiihtyy, korvas soi, mitään et sä voi, tämän onnen sulle myllyt toi.  
Ystävät Lappajärven lukuisat me ollaan, tieto kulkee, voimat kootaan, tietoverkot meitä auttaa. 
Yönsä rauhas haluu nukkuu Lappajärven sekä Evijärven, Vetelin ja Vimpelinkin kansa. 
Myöskin terveytensä sekä kauniin maisemansa säilyttää! Menneet vuodet meitä piinas jo, kauhusuunnitelmat Vapon: repii auki Julkuneva sekä Saapasneva. Tämän sanon omal suulla, ehkä siihen moni yhtyy, pieni paha äyrin nosto, katastrofi, piina kauhee, myllyt Saapasnevan. 
Asia ei tämä ole pieni, politiikko, virkamies, pensaaseen ei voi päätään työntää. Ympäristö sekä terveys, meidän kaikkein, sitä emme uhraa, Iso-Saapasneva vapaana me pitäkäämme.

Mainos

Tiina Kiviaho 

Lue lisää

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Valtio kunnan kukkarolla.

Valtio kunnan kukkarolla 

Näyttää vahvasti siltä, että yhä kiristyvässä talousahdingossaan valtio kurkkii myös kuntien kukkarolle. Ei sinänsä mitään uutta

Jos Stubb valittaisiin, niin meillä olisi kokoomuslaiset pääministeri, ulkoministeri, puolustusministeri ja (entinen) kokoomuslainen presidentti, kirjoittaa Mauri Nygård mielipidetekstissään.

Pitihän se arvata!

Pitihän arvata, että Pekka Haavistoa lyödään seksuaalisesta suuntautumisestaan. Raamatun mukaan kuitenkin homous ja sen tukeminen

Valtio kunnan kukkarolla.

Valtio kunnan kukkarolla 

Näyttää vahvasti siltä, että yhä kiristyvässä talousahdingossaan valtio kurkkii myös kuntien kukkarolle. Ei sinänsä mitään uutta

Jos Stubb valittaisiin, niin meillä olisi kokoomuslaiset pääministeri, ulkoministeri, puolustusministeri ja (entinen) kokoomuslainen presidentti, kirjoittaa Mauri Nygård mielipidetekstissään.

Pitihän se arvata!

Pitihän arvata, että Pekka Haavistoa lyödään seksuaalisesta suuntautumisestaan. Raamatun mukaan kuitenkin homous ja sen tukeminen

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.