Valtakunnansali saa uuden ilmeen talkootyönä

Salin etuosassa sijaitsevaa puhujankoroketta työstivät Joona Rannisto ja Ilpo Kujala.

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

VIMPELIN Jehovan todistajien valtakunnansalin julkisivu- ja sisäremontti on toinen Suomessa tällä hetkellä käynnissä olevista Jehovan todistajien toimitilojen saneerauksista. Lisäksi käynnissä on pienempiä remontteja. Järjestö tekee valtakunnansaleihin kuntotarkastuksia, joiden datan perusteella päätetään, missä järjestyksessä tiloja urakoidaan kuntoon. Suuri osa noin 200 valtakunnansalista on jo muutaman kymmenen vuoden ikäisiä rakennuksia.

–Meillä on kaksi rakennusryhmää, jossa pienempi porukka tekee taustatyöt, suunnittelee etenemisen ja kutsuu paikalle tarvittavat ammattihenkilöt, kertoi työmaapäällikkö Jose Helkavuori. –Työt tehdään täysin talkoilla. Jokaista työvaihetta ohjaa ammattilainen. Työmailla on eri puolelta maata tulevien vapaaehtoisten lisäksi paikallisia talkoolaisia, joita on nyt ollut paikalla päivittäin kymmenkunta.

Saneerauksen kustannusarvio on 80 000 euroa, mikä menee pääasiassa tarvikehankintoihin. Työmaa on aloitettu 20. tammikuuta ja valmista pitäisi olla maaliskuun ensimmäisenä päivänä. –Kuuteen viikkoon on paljon tekemistä, mutta näyttäisi onnistuvan. Paikallista väkeä on ollut kivasti mukana.

Vimpelin Jehovan todistajiin kuuluu 51 vapaaehtoista julistajaa.

1980-LUVUN puolivälissä valmistunut Vimpelin valtakunnansali on pintaremontoitu viimeksi 2000-luvun alkuvuosina. –Sähkö- ja audiolaitteet, valaisinkeskus ja ilmanvaihto ovat tiensä päässä. Samalla, kun työporukka on täällä, kannattaa tehdä pinnatkin, Helkavuori totesi. –Suurin työ on sekä ajallisesti että taloudellisesti sähkö- ja ilmanvaihtojärjestelmät, jotka uusitaan kokonaan. Keittiötiloja talossa ei ole.

Järjestöllä on oma suunnittelutiimi, joka vastaa saneerattavien kohteiden visuaalisesta ilmeestä. –90-luvulla, jolloin paljon saleja on valmistunut, haluttiin persoonallista ilmettä. Nyt toivotaan yksinkertaista tyyliä. Tässä säästetään myös rahaa. Helpottaa huoltoa ja remontoimista, kun kaikki materiaalit ja laitteet ovat tiedossa.

Salin penkit verhoillaan uudelleen Pielavedellä. Saliin tulee noin sata istumapaikkaa.

Helkavuori toivottaa lähiseudulla asuvat katsomaan valtakunnansalin uutta ilmettä sen valmistuttua. –Se, että tulee, ei ole sitoumus; täällä voi käydä samoin kuin kirjastossa. Kokoukset ovat kaikille avoimia, hän kertoo. –Tänne tullaan viikko- ja viikonloppukokoukseen saamaan opetusta ja tapaamaan ystäviä. Kokous kestää noin pari tuntia. Siihen sisältyy opetuksen lisäksi yhteislaulua.

VIMPELILÄISET Ilpo Kujala ja Joona Rannisto osallistuivat talkoisiin hyvillä mielin. –Tämä on ensimmäinen päiväni täällä. Mukava työskennellä ystävien kanssa, ja tänne on hieno tulla sitten uusiin, remontoituihin tiloihin, kun on valmista, Kujala kertoi.

Mainos

Rannisto on käynyt työmaalla neljän viikon ajan kolme päivää viikossa. –Olen kitannut seiniä, maalannut ja tehnyt erilaisia aputöitä. Tykkään tästä valtavasti! Täällä on hyvä ilmapiiri.

Hänen mukaansa rakennusryhmä tuo Vimpelin Jehovan todistajien pariin uutta energiaa. –He ovat tarmokkaita ystäviä. Tämä on hyvä hengen nostatus, joka tuntuu ja näkyy myös heidän lähdettyään!

”Meistä pidetään Vimpelissä hyvää huolta”

JOSE Helkavuori johtaa Jehovan todistajien saneerausurakoita kokoaikaisesti, mutta talkootyönä. –Järjestö vastaa rakennusryhmäläisten majoituksesta ja ruuasta. Lisäksi tulee pieni ylläpitokorvaus. Asumme kohteissa seurakuntalaisten meille osoittamissa asunnoissa.

Helkavuori on asunut viimeksi Helsingissä. Hän on toiminut rakennusryhmässä puolisonsa kanssa jo kolmen vuoden ajan. –Tämä on antoisaa. Isoin motivaatio on palvella Luojaa. Haluan antaa aikaani, voimiani ja taitojani tähän tärkeään työhön. Tulee hyvä mieli, koska tällä tekemisellä on merkitys. Samalla tutustuu uusiin ystäviin. Sellaisille asioille ei voi laskea hintaa.

–Ihmiset ovat olleet vieraanvaraisia ja avuliaita. Tunsimme vain muutaman täältä etukäteen, Helkavuori kertoi. –Meitä on pyydetty kylään ja meistä pidetään hyvää huolta, totesi Olli Heimonen. –Lisäksi täällä on erinomaiset ruuat!

Lappeenrannassa asuvat Heimoset aloittivat rakennusryhmässä 3,5 viikkoa sitten. Vimpelin työmaalla onkin useita pariskuntia, jotka työskentelevät yhdessä. Porilaiset Karhusaaret ja raumalaiset Varjot viihtyvät talkoissa hyvin. –Täällä on superhauskaa, mutta homma tulee myös tehdyksi, Salla-Maria Varjo kuvaili.

Vapaaehtoistyö tarjoaa ainutlaatuista parisuhdeaikaa: voi olla irti arjen kuvioista yhdessä puolison kanssa ja työskennellä rinnakkain. –Vaimon kanssa on kiva tehdä hommia, Joni Karhusaari luonnehti.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.