Markku Lumio jatkaa Kauhavan kaupunginjohtajana vuoden 2022 loppuun asti

Markku Lumio saa jatkaa Kauhavan kaupunginjohtajana vielä kaksi vuotta.

Julkaistu:

Aihe:

KAUHAVAN maanantain kaupunginvaltuusto päätti, että Markku Lumio saa jatkaa kaupunginjohtajana vuoden 2022 loppuun asti.

Kaupunginjohtajan virkasuhteen jatkamisesta vuoden 2022 loppuun asti sopivat valtuustoryhmien puheenjohtajat yhdessä tammikuussa. Sitä voidaan pitää kompromissina. Lumio itse on ilmoittanut haluavansa jatkaa työssä eläkeikäänsä asti eli vuoden 2025 loppuun asti.

KOKOUKSESSA tehtiin muutamia esityksiä, joista sitten äänestettiin, mutta ne kaikki kaatuivat lopulta.

Ensiksi perussuomalaisten Martti Puronvarsi esitti puoluetovereidensa Mika Haapsaaren ja Risto Mattilan kannattamana, että Lumion pestiä jatkettaisiin Lumion toiveen mukaisesti vuoden 2025 loppuun asti.

–Jos istuva kaupunginjohtaja olisi hoitanut hommansa huonosti, niin meillähän olisi tietysti ollut yksipuolinen oikeus sanoa johtajuussopimus poikki jo aikaisemminkin. Nyt tuntuukin oudolta, kun uusi valtuusto reilun vuoden päästä astuu kuvioihin, ja se sisältää vähintään kolmanneksen tai pahimmillaan 50 prosenttia uusia kasvoja. Mielestäni on aika huono yhtälö, että Lumio joutuu lähtemään kahden vuoden lisäkoeajalla uuden valtuuston kanssa liikkeelle. Se ei voi olla kaupungin edun mukaista, sanoi Martti Puronvarsi.

Perussuomalaisten Esa Puronvarsi puolestaan esitti Tuija Takalan (Pro Kauhava) kannattamana, että kaupunginjohtajan paikka laitetaan avoimeen hakuun.

–On totta, että kaksi vuotta on raakile. Kunta elää pidempää sykliä. Pitkä viiden vuoden jatko kuluvan vuoden lopusta alkaen on ihan perusteltua, mutta itse näkisin, että paikka pitäisi laittaa avoimeen hakuun. Luonnollisesti toivoisin, että Markkukin jättäisi paperit ja olisi kisassa mukana. Valittaisiin siis kaikista paras tai vähiten huonoin vaihtoehto, sanoi Esa Puronvarsi.

Kun nämä kaksi laitettiin vastakkain, Esa Puronvarren esitys voitti äänin 10–5. 28 äänesti tyhjää.

Sen jälkeen Esa Puronvarren esitys joutui toisessa äänestyksessä kaupunginhallituksen alkuperäistä esitystä — jossa Lumiolle tarjotaan kahden vuoden jatkokautta — vastaan. Puronvarren esitys kaatui äänin 4–38.

Mainos

SEN lisäksi kristillisten Tiina Hauta esitti toimenpidealoitteen. Hauta olisi halunnut, että vaikka Lumion virkasuhdetta jatkettiin, hänen palkkaansa ei koroteta. Hän perusteli tätä kaupungin vaikealla taloudellisella tilanteella.

–Kaupungissamme on käyty henkilöstön kanssa yt-neuvottelut. Jokaisen viran ja toimen tarpeellisuus sekä tehtävien uudelleenjärjestelymahdollisuudet joudutaan arvioimaan. Olisi kohtuutonta korottaa kaupunginjohtajan palkkaa tässä tilanteessa.

Aloitetta kannatti puoluetoveri Anna-Maria Sironen.

Keskustan Alpo Puro-Aho ja Jaakko Niemistö huomauttivat, että palkankorotukset ja -alennukset eivät ole valtuuston kokouksen päätettävissä.

Aloitteesta kuitenkin äänestettiin. Se kaatui äänin 38–5.

LOPULTA siis valtuusto päätti kaupunginhallituksen esityksen mukaisesti, että Lumio saa jatkaa työssään seuraavat kaksi vuotta.

Pykälän käsittelyn jälkeen takaisin kokoukseen kutsuttu Markku Lumio kommentoi valtuuston päätöstä lyhytsanaisesti.

–Kiitän saamastani luottamuksesta. Jatketaan yhteistyötä Kauhavan hyväksi.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.