Kortesjärven uusista nuorisotiloista saatiin tehtyä kodikkaat, vaikka aikaa oli vain neljä päivää

Kuudesluokkalaiset Mikael Mäenpää, Elias Mannismäki, Lukas Mantela ja Markus Nuottimäki istahtivat Pleikkarin ääreen avajaisiltana.

Julkaistu:

Aihe:

KORTESJÄRVEN uusien nuorisotilojen avajaisia vietettiin perjantaina.

Nuorten käyttöön saatiin vajaat 200 neliötä yhtenäiskoulun uuden päädyn eli puukoulun puoleisen päädyn yläkerrasta.

Nuoriso-ohjaajat Elina Ruotsala ja Tuomas Lahdenperä laittoivat uudet nuorisotilat kuntoon joulun alla. Heidän tavoitteenaan oli kotoisa paikka, jonne nuorten olisi hyvä tulla. Sinne hankittiin muun muassa uusi tv ja Playstation 4, ja muutkin kalusteet menivät uusiksi.

Aikaa heillä oli vain neljä päivää, mutta Ruotsala on tyytyväinen lopputulokseen.

–Olemme saaneet miettiä uuden paikan ihan alusta saakka, ja saimme kysyä nuorilta, mitä he ihan oikeasti haluavat, hän sanoi. –Vanhoista luokkahuoneista saatiin kodikkaat, eikä täällä tunnu koulumaiselta.

PALVELUTOIMISTON eli entisen kunnantalon alakerrassa aiemmin sijainneiden nuorisotilojen muuttoa muualle alettiin suunnitella heti sen jälkeen, kun huomattiin, ettei sinne ollut terveellistä jäädä.

Palvelutoimiston väki oli jo jonkin aikaa valittanut sisäilmaongelmista ennen kuin rakennus päätettiin loppuvuodesta asettaa käyttökieltoon. Tutkimuksissa todettiin laajoja kosteus- ja mikrobivaurioita muun muassa alakerrassa (Järviseudun Sanomat 18.12.2019).

Se ja yläkerta tyhjennetään tammikuun loppuun mennessä. Toiminta jatkuu toistaiseksi vain rakennuksen ensimmäisessä kerroksessa. Koska laajoja korjaustoimenpiteitä ei ole varaa toteuttaa, rakennus purettaneen jossain välissä.

YHTENÄISKOULUN uudessa päädyssä, jossa nuorisotilat ja eskaritkit ovat, pitäisi olla tervettä ja turvallista. Nuorisotilat ovat siellä Elina Ruotsalan tiedon mukaan ainakin vuoden tai kaksi.

–Näillä näkymin tämä ei tule olemaan pysyvä paikka meille, mutta saadaan kuitenkin jonkin aikaa täällä olla — riippuen siitä, kuinka koulun puolta aletaan tuosta jylläämään, Ruotsala kertoi.

Mainos

Uusi koulu tulee toivon mukaan sisältämään myös pysyvät nuorisotilat.

RUOTSALA kertoi, että vanhoissakin tiloissa kyllä kävi nuoria, mutta kaikki eivät siellä halunneet hengailla.

–Kyllä siellä on käynyt nuoria, mutta onhan siinä ollut vähän sellaista, että kun se paikka ei ollut kovin hyvä, niin sinne ei ole aina haluttu mennä. Toivottavasti kaikki haluavat tulla uusiin tiloihin nyt, kun täällä on tervettä, mukavaa ja kaikki on uutta.

Kaupungin nuorisovaltuuston väistyvä puheenjohtaja Roosa Passi toivoi myös, että Kortesjärven uudet nuorisotilat tulevat yhtä kovaan käyttöön kuin kanta-Kauhavankin vastaavat. Hän oli käynyt entisissä nuorisotiloissa, eikä kellari tehnyt häneen kovin suurta vaikutusta.

–On hienoa nähdä, että meidän kunnan nuorilla on paikka, jonne kokoontua, ja jossa he voivat pyytää tarvittaessa apua nuoriso-ohjaajilta ja muilta työntekijöiltä. Ja on hienoa, että heillä on sellainen paikka, jossa on turvallista olla, ja jossa jokainen saa olla semmoinen kuin itse haluaa.

ARKI uudessa paikassa alkoi pyöriä tällä viikolla. Nuorisotila Markki on avoinna 13–17-vuotiaille maanantaisin ja keskiviikkoisin iltaviidestä kahdeksaan ja perjantaisin iltakuudesta kymmeneen. Viides- ja kuudesluokkalaisten vuoro on perjantaisin kello 15–17.

–Tämä on vapaa paikka, jonne jokainen voi tulla tekemään omia juttujaan. Jos nuorilla on tarvetta keskustella jostain tietystä asiasta, se onnistuu yleensä muutoinkin, mutta sen lisäksi olemme yrittäneet pitää välillä myös erilaisia teemailtoja tai -viikkoja, jolloin kerromme heille jostain tietystä asiasta, Ruotsala kertoi. –Esimerkiksi syksyllä oli hyvinvointiteemaa, ja joskus maaliskuun lopulla tulossa on esimerkiksi valtakunnallinen Puhu rahasta -viikko.

Ruotsala on oppinut, etteivät kaikki nuoret oma-aloitteisesti avaudu aikuiselle. Silloin usein auttaa, kun hän itse tekee aloitteen.

–Yritämme pitää tämän sellaisena, että jokaisen olisi helppo tulla juttelemaan. On oikeasti hieno nähdä, kuinka nuoret rupeavat luottamaan meihin ja juttelemaan paljon enemmän asioistaan, kunhan jompikumpi vain tekee sen aloitteen.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.