• Jokeripaidassa pelaava Jere Saukko haluaa kehittyä pesäpalloilijana. Hän kertoi joukkueen tavoittelevan tulevalla kaudella kultaa. Kuvat ja videot: Katariina Matilainen
  • Perttu Ruuska lukkaroi, lyömässä Mikko Kanala. Vedon pitkäaikainen lukkari Janne Heimonen ei ole mukana harjoitusringissä, mutta kokonaan hän ei ole pesistä hylännyt.

Veto virkeänä kohti uutta pesiskautta

Vedon superpesisjoukkueen tammikuun alun perinteiset, yleisölle avoimet harjoitukset keräsivät liikuntahallille suuren joukon pesiksen ystäviä. Seurattavaa riittikin edellisvuosien tapaan runsaasti. Toista kauttaan ykköspelinjohtajana toimiva Markku Hylkilä avasi yleisölle erilaisten harjoitteiden merkitystä ja totesi harjoittelukauden sujuneen tähän asti suunnitelmien mukaan.

–Syksyn mittaan olemme keskittyneet ulkopelissä pitkäkestoisiin harjoituksiin. Tämän harjoitusviikonlopun aikana lauantaina keskitytään ulkopeliin ja sunnuntaina Alajärven Pallohallissa ovat vuorossa sisäpelin saloihin keskittyvät harjoitteet, Hylkilä summaa.

https://www.youtube.com/watch?v=3oS-zNFKP50

Lajivalmentajana ja kakkospelinjohtajana aloittanut Ismo Ankkuri kertoi joukkueen harjoittelevan kolme kertaa viikossa. Yksi viikon treeneistä pidetään Pallohallissa, jossa päästään harjoittelemaan täysimittaisella hiekkatekonurmikentällä. Harjoitteluolosuhteet hallissa ovat alueen pesisjoukkueille ihanteelliset. Ankkurin mukaan Vedon superpesisjoukkueeseen matkaan on ollut helppo hypätä, eikä omasta pelaajakokemuksesta ole ollut ainakaan haittaa.

 –Olen tutustunut syksyn mittaan porukkaan ja havaintoni on, että ilmapiiri on hyvä, kehuu Ankkuri.

Ankkurin lisäksi joukkueen uusia kasvoja ovat harjoitusrinkiin tälle kaudelle nostetut Aleksi Lassila ja Juho Heikkala. Vetelin Oosintie onkin nyt Vedon superpesisjoukkueessa hyvin edustettuna, sillä saman tien varrelta ovat Juhon lisäksi kotoisin myös Ville Takala, Aleksi Rantala sekä Juhon isoveli, joukkueen kapteeni Olli Heikkala. Yleisön huomiot joukkueen harjoitusringin nuoruudesta pitävät paikkansa: peräti kuusi pelaajaa on syntynyt 2000-luvulla. Joukkueen kokeneinta kaartia edustavat 38-vuotias lyöjäjokeri Janne Mäkelä ja 32-vuotias kolmosvahti Teemu Isoketo.

https://www.youtube.com/watch?v=mufe2GF51rQ

Syksyn mittaan Vedon mediatiimi on täydentynyt, kun tiimin vastavaksi valittiin kauhavalainen Taina Hietamäki. Hän kertoo harrastaneensa aiemmin pesistä katsomon puolelta, mutta innostuneensa mukaan joukkueen toimintaan osin ammatillisista syistä. Hietamäki työskentelee Suomen Yrittäjäopiston markkinointi- ja viestintäpäällikkönä, ja tietää somenäkyvyyden olevan nykypäivän joukkueille tärkeää.

–Mediatiimissä on mukana myös joukkueen kapteenisto. Tarkoitus on näkyä mahdollisimman monipuolisesti sosiaalisen median eri kanavissa. On tärkeää välittää joukkueen kuulumisia faneille säännöllisesti, Hietamäki toteaa.

Katariina Matilainen

Jaa juttu: