Yli 15 prosenttia vimpeläisistä kuuluu Eläkeliittoon

Erkki Ammesmäen esittelemiä kuvia katsottiin tarkkaan.
EI tässä tilaisuudessa ole ikinä ennen ole näin paljon ollut väkeä, totesi EL Vimpelin varapuheenjohtaja Raimo Aho yhdistyksen jouluruokailussa seurakuntatalolla. Samalla juhlittiin 35 toimintavuotta pienimuotoisessa juhlassa. Paikalle saapui 134 henkilöä, ja sali olikin tupaten täynnä.

–Liekö osasyy suureen osanottoon Jouluviesti-lehti, jonka välissä oli kutsu, arveli sihteeri Sirkka Ahvenkoski. Hallituksen jäsenet jakoivat lehden Postin lakon aikana kaikkiin Vimpelin talouksiin, joissa asuu yhdistyksen jäsen.

Yhdistyksessä on noin 450 jäsentä, mikä on 15,5 prosenttia koko kunnan jäsenmäärästä. Jäsenmäärä on pysynyt tasaisena viime vuodet. –Jäseneksi liitytään 63,93 vuoden iässä, nykyisten jäsenten keski-ikä on 72,99 vuotta ja jäsenenä on oltu keskimäärin yhdeksän vuotta, kertoi puheenjohtaja Erkki Ammesmäki juhlassa.

–Aktiivinen toiminta-aika on melko lyhyt, 70 vuoden jälkeen osallistuminen ja toiminta alkaa usein hiipua, Ahvenkoski totesi. Hän on ollut jäsenenä kymmenisen vuotta ja hallituksessa muutaman vähemmän. –Parasta tässä on, että toimintaa on hirveän paljon, on mielenkiintoisia koulutuksia, jossa saa tietoa monesta asiasta, ja yhteisöllisyyttä toisten kanssa. Ne ovat pitäneet mukana toiminnassa, kertoi yhdistyksen teatterimatkoista vastaava Ahvenkoski.

Teatterimatkoja tehdään kolme vuodessa. Seuraavaksi hän etsii sopivan kohteen kevään matkalle. Olisikohan se Romeo ja Julia Vaasassa, vai…

VAPAAEHTOISVOIMIN järjestetään yhdistyksen jäsenille monenlaista menoa ja toimintaa. Ammesmäen kokoamassa kuvaesityksessä oli poimintoja leikekirjoista lauluilloista, ruska- ja kevätjuhlista, konserteista, juhannuskirkoista, matkoista lähelle ja kauas, esimerkkinä sokkoretki hautakiviveistämölle. –Vieresniemi on ollut tärkeä kokoontumispaikka, Ammesmäki totesi.

Eläkeyhdistys on ottanut kantaa yhteisöä koskeviin asioihin, esimerkkinä kantatie 68:n turvallisuus. –Ja tässä on käyty pistämässä Suomen eduskunta ruotuun. Pitäisiköhän sitä taas käydä, Ammesmäki kyseli näyttäessään eduskuntatalon portailta otettua kuvaa.

Vimpeliä on viety ”maailmalle” muun muassa Unelma-lehmän ja pesäpallomailoilla koristellun aidanpätkän muodossa. On tehty talkoita ja hyväntekeväisyyttä. On perehdytty tietokoneisiin ja netin käyttöön. Opetusta järjestettäneen taas ensi vuonna.

Eläkeliiton Etelä-Pohjanmaan piirihallituksen myöntämät hopeiset ansiomerkit ansiokkaasta työstä yhdistyksen hyväksi jaettiin Raimo Aholle, Erkki Ammesmäelle, Tellervo Kiviojalle, Ritva Koskelalle, Kaarina Luoma-aholle ja Mikko Takalalle. Piirin toiminnanjohtaja Ulla Harju kiitti palkittuja ja muitakin toiminnassa mukana olevia. –Ilman aktiivisia, innostuneita ihmisiä yhdistystoiminnasta ei tulisi mitään!

Kirkkoherra Ilkka Lehto piti hartauden, laulukööri esitti joululauluja ja runoja lukivat sekä Marja-Liisa Patovisti että Anneli Höykinpuro. Lopuksi laulettiin kauneimpia joululauluja.

Joulutauon jälkeen toiminta jatkuu helmikuussa kynttiläseuroilla.

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.