40-vuotias Granvikin metsätyö on vuoden yritys

Veljekset Kenneth ja Harry Granvik ovat olleet mukana vuoden yritykseksi valitussa Granvikin metsätyössä alusta asti.

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

EVIJÄRVEN vuoden yritys on Granvikin metsätyö oy.

Valinta osui viimein Granvikeihin, sillä heidän yrityksensä täyttää tänä vuonna jo 40 vuotta. Perinteinen perheyritys on myös merkittävä työllistäjä Evijärvellä.

–Kyseessä on niin arvokas vanha firma, että se haluttiin nostaa esiin, yrittäjäyhdistyksen puheenjohtaja Seija Rankinen tiivisti.

Metsätyöfirman perustivat evijärveläisveljekset Harry ja Kenneth Granvik, jotka ovat molemmat yhä mukana tekemisessä. Nykyisin sitä kuitenkin pyörittää Harryn poika Johnny. Työntekijöitä on heidät mukaan laskettuna keskimäärin 17.

Johnny totesi, että huomionosoitus oli oikein mukava juttu, vaikka sen saaminen veikin näin pitkään.

–On mielestäni ihan oikeutettua, että tämän kaksikon pitkä työ huomattiin, hän sanoi.

YRITYKSEN paja sijaitsee syrjäkylillä, Sydänmaan vanhalla kansakoululla, jossa Harry ja Kenneth saivat aikoinaan oppinsa. Leijonanosan liikevaihdostaan se ansaitsee puunkorjuusta. Sen lisäksi se myös uudistaa metsää.

–Tulevaisuudessa tulee lisääntymään metsäenergia eri muodoissaan, ja se onkin jo lisääntynyt, Johnny sanoo.

Hän toteaa, että parhaillaan on menossa hiljaisempi jakso verrattuna esimerkiksi vuosien 2017–18 korkeasuhdanteeseen.

Mainos

–Tekemistä on, mutta ei ihan niin paljon kuin kerettäisiin tekemään. Mutta joka vuosi ei voi olla nousua, ja tänä vuonna ei ainakaan tarvinnut murehtia, ehtiikö pitää kesälomat. Silloin, kun on paljon tehtävää, on hyvin haastavaa syklittää kesälomia niin, että koneet pysyvät liikkeellä ja saadaan toimitettua tilattu tavara.

40 VUODEN matkalle on mahtunut vaikeitakin aikoja, mutta Kennethin mielestä kokonaisuutena yrityksellä on mennyt hyvin.

–Voin olla ylpeä, sillä tässä on ollut vaikeitakin aikoja ja kovaa kilpailua. Porukkaa on karsiutunut pois, mutta me olemme vain pysyneet pinnalla, Kenneth kertoo.

Pahinta oli 90-luvun lama-aika. Töitä ei ollut, mutta veljesten, jotka olivat juuri ostaneet kaksi työkonetta, piti silti saada velkaa jotenkin lyhennettyä.

–Korkoprosentti oli jotain 18 luokkaa, Harry muistelee. –En muista summaa, mikä piti löytyä joka kuukausi, mutta pankista postitettiin tiiliskiven paksuisia paperinippuja.

Kertaakaan laskut eivät silti jääneet maksamatta.

–Rakensimme peräkärryjä ja ostimme ja hitsasimme jotain halpoja tavaroita. Saimme aina jotenkin sen verran kokoon, että se riitti.

KENNETH huomauttaa, että firman todellinen ikä on jo ylikin 40 vuotta, sillä veljekset tekivät alan töitä jo nuorina poikina isänsä opissa.

–Isä oli aikaansa edellä, sillä jo vuonna 66 hän osti ensimmäisen maataloustraktorin perään laitettavan, hydraulisen Hiabin. Se löytyy yhä varastosta. Sitä ehdittiin myös käyttää kolmena kesänä uitossa ennen kuin uitot loppuivat vuonna 1968.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.