Muutama viikko muuttoon

Marketpäällikkö Niko Kinnunen kertoo, että uudessa S-marketissa tulee olemaan huomattavasti avarampaa kuin nykyisin.

Julkaistu:

Aihe:

KORTESJÄRVEN S-market avaa entisissä Suomelan kaupan tiloissa 14. marraskuuta.

Marketpäällikkö Niko Kinnunen esitteli uusia tiloja viime torstaina odottavaisin mielin. Paljon oli vielä tekemättä, mutta kylmiöt oli saatu asennettua ja pari päivää myöhässä saapuneet hyllytkin alkoivat olla paikoillaan.

–Tähän asti kiire on ollut lähinnä rakennusmiehillä, mutta nyt varmaan alkaa meidän kiire. Avauksen lähestyessä tulee aina kiire, kun ilmenee kaikenlaisia asioita. Vaikka olisi minkä näköinen aikataulu, näin se vain aina menee, hän kertoi.

Hän arveli, että Suomelan kauppana tutuksi tulleessa rakennuksessa tulee näyttämään ”täysin erilaiselta” kuin kortesjärveläiset odottavat. Hän naurahti, että vanhasta S-marketista siirtyy uuteen vain kahvinkeitin.

–Seiniä lukuun ottamatta koko tila on rakennettu uusiksi: hyllyt, kylmiöt, pullokoneet ja kaikki laitetaan uusiksi. Seinät on jo maalattu ja muutenkin tämä tehdään uusimman konseptin mukaan, hän luetteli. –Tämä on iso satsaus Eepeeltä, ja tyytyväinen saa olla, että tännekin tällainen saadaan.

Henkilökuntaa varten kauppaan rakennettiin tyhjästä myös taukotila, toimisto, vessa ja pukuhuone.

–Toimistoakaan ei koskaan ole ollut mulla, hän naurahti.

Mainos

Kokonaismyyntitilaa tulee tuhatkunta neliötä, mikä on hänen arvionsa mukaan 300–350 enemmän kuin vanhassa. Palvelut ovat käytännössä samat kuin tähänkin asti, mutta isommassa mittakaavassa.

–Uutena tulee postin pakettiautomaatti ja asiakasvessa.

Vanha rautakaupan puoli ei kuulu S-marketille, ja se jää toistaiseksi tyhjilleen.

–Verrattuna vanhaan, onhan tämä huomattava parannus niin asiakkaille kuin työntekijöillekin, hän tiivisti.

AVAJAISPÄIVÄNÄ on tarkoitus järjestää ainakin täytekakkukahvit.

–Varmasti tulee monen näköistä oheisohjelmaa, mutta en vielä osaa sanoa tarkkaan mitä, Kinnunen sanoi.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.