Viime viikolla postiluukustani tuli Aluehallintovirastosta kirje, jossa tiedotettiin asianosaisia Purmojärven rannan asukkaita Mantelan Turve Ay:n hakemuksesta ympäristöluvan saamiseksi turvetuotantoon ja kuivatusvesien johtamiseen Purmojärveen. Hakijan arvion mukaan hanke merkitsisi vesistövuosipäästöinä noin 21 kiloa kokonaisfosforia, 416 kiloa kokonaistyppeä, 2893 kiloa kiintoainetta ja 8593 kiloa COD-Mn.
Se, että tällaisia hakemuksia edes esitetään nykyoloissa, todella hämmästyttää. Olenhan itse juuri Purmojärven rannalla olevan kiinteistön omistajana kustantanut useiden tuhansien eurojen likavesien käsittelyjärjestelmän, jotta ei pisaraakaan vapaa-ajan käytössä olevan talon jätevesistä menisi järveen.
Olen vahvasti sitä mieltä, että tällaista lupaa ei saa hyväksyä enää nyt, kun turvetuotannon ympäristöhaitat ovat kaikille tunnettuja: turpeen nostaminen ja soiden ojittaminen ovat maatalouden ohella keskeisiä Suomen järvien pilaajia.
Purmojärvi on tästä hyvä esimerkki. Nämä syyt ajoivat järven miltei kuolemaan 1980-luvulla, ja vasta maatalouden päästöjen vähentämisen ja monien kalliiden, kuten EU:n rahoituksella tehtyjen parannustoimien jälkeen tilanne on alkanut hiljalleen kohentua. Purmojärvi ei todellakaan kestä lisäpäästöjä. Päinvastoin. Valumia metsistäkin pitäisi entisestään vähentää nyt kun rannalla asuvien kotitalouksienkaan jätevedet eivät valu järveen.
Purmojärven asukkaat ovat kautta vuosisatojen saaneet elinvoimaa Purmojärvestä. Siitä lauletaan rakkaassa Purmojärven laulussamme kehottaen rakastamaan kylää, jonka puolesta ”suku aikojen menneiden on uhrannut elon parhaimman tarmon ja voiman”. Siksi järven huono tila takavuosina aiheutti surua ja innoitti myös asukkaita omiin parannusponnistuksiin ja vaatimuksiin yhteiskunnalle sen kuntoon saattamisesta.
Tämän lehden pääkirjoituksissa on peräänkuulutettu kampanjoita asukkaiden houkuttelemiseksi alueelle. On aivan selvää, että puhdas ja kaunis ympäristö on asukkaille entistäkin tärkeämpi.
Maaseutu tarvitsee elinvoimaa ja yrittäjiä, mutta on lyhytnäköistä ajatella sen voivan tapahtua ympäristöä pilaten. Kestävä liiketoiminta edellyttää vastuullisuutta ympäristöstä.
Sinikka Salo, valtiotieteiden tohtori, Helsinki–Purmojärvi
